John Coltrane: Blue Train




Heräsin jatsin suhteen edellisen vuosituhannen viime metreillä lähestyessäni iältäni kolmeaviittä. Teinivuosien musaopettaja iskosti päähäni Miles Davisin nimen ja kuuliaisena oppilaana hankin parikymmentä vuotta myöhemmin vuosituhannen lopulla hänen musiikkia hyllyyni. Milesin kautta opin tuntemaan John Coltranen ja joitakin vuosia myöhemmin lainasin kirjastosta Blue Train CD:n. Ajattelin että tämä tenorisaksofonisti on juuri niin loistava kuin olin kirjoitusten perusteella ymmärtänyt hänen olevan. En oikein tiedä miksi minulta kesti kuitenkin viisitoista vuotta hankkia Blue Train omaan hyllyyni. 

John Coltrane oli jazz maailmassa kovassa nousussa keväällä 1957, jolloin hän solmi Prestige-yhtiön kanssa levytyssopimuksen. Jäsenyys Miles Davisin kvintetissä Sonny Rollinsin paikalla syksystä 1955 alkaen antoi hänelle hyvän näytön paikan. Kesällä 1957 Coltrane oli saanut ryhmästä kenkää tai yhteisellä sopimuksella oli huumeongelmansa johdosta  "tauolla". Hän keikkaili loppuvuoteen saakka Thelonious Monkin bändissä sekä luonnollisesti oli mukana joko siipimiehen tai liiderin roolissa useissa studio sessioissa. Jälkimmäisistä ehdottomasti merkittävin oli lainasopimuksella tehty sessio Blue Note -yhtiölle.

Blue Train löytyy lähes minkä tahansa "parhaat jatsilevyt" listan kärkipäästä. Olen itse usein etsinyt itselleni uutta kuunneltavaa ostamalla lehtiä, joissa tällaisia listauksia esitellään. Siitä huolimatta että itse en listauksia harrasta. Joku voi ajatella että tällainen listaaminen tarkoittaa että kuuntelija "suostuu" siihen että ykkösenä oleva levy on hyvä ja levyt joita ei listalla ole, eivät ehkä ole niin hyviä. Tästä vaarasta huolimatta toten että Blue Train on hyvä levy. Jopa niin hyvä että olen hankkinut sen korkearesoluutioisena Blu-ray'nä, jolla on mukana nimikappaleesta ja Lazy Birdistä pari vaihtoehtoista ottoa.

Tuottaja Alfred Lion oli työskennellyt paljon Miles Davisin kvintetin soittajien kanssa vaikka heidän pomo levytti käytännössä yksinomaan suurelle Columbia Recordsille. Coltrane oli osallistunut kaksi viikkoa ennen Blue Trainin sessioita Alfredin tuottaman Sonny Clarkin levyn äänityksiin (yhdessä tälläkin levyllä vetopasuunaa soittavan Curtis Fullerin ja basisti Paul Chambersin kanssa). Davisin rytmiryhmä basisti Chambers ja 1957 ryhmän studio kokoonpanon rumpuja soittanut Philly Joe Jones soittivat useita sessioita Blue Notelle ja he ovat myös nyt paikalla. He molemmat olivat soittaneet aiemmin myös Blue Trainilla hienosti soittavan pianisti Kenny Drew'in kanssa. Mainitun Curtis Fullerin lisäksi kolmantena puhaltajana kuullaan vain 19-vuotiasta Lee Morgan.

John Coltrane taisi soittaa ensimmäisen sessionsa Blue Note Recordsin omistaja/tuottaja Alfred Lionin alaisuudessa vuotta ennen Blue Trainea purkitetulla Paul Chambersin soololevyllä. Johnny Griffin Vol.2 taltioitiin huhtikuussa 1957 samoihin aikoihin kun tenorisaksofonisti allekirjoitti sopimuksen Prestige Recordsin kanssa. Sitä ennen Alfred ja John olivat jo sopineet Blue Note sessiosta, joka koitti lopulta 15.9.1957. Levyn takakanteen painettiin kuitenkin tieto, että kyseessä ei ollut kuutamokeikka vaan Prestigen hyväksymä syrjähyppy. 

Jos Blue Note oli sopimusteknisesti "syrjähyppy", se ei ole sitä musiikillisesti. Ensinnäkin Coltrane on säveltänyt neljä levyn viidestä kappaleesta. Miehen Prestige-levyt täytettiin enimmäkseen standardeilla. Toiseksi Blue Notella kuullaan sekstettiä, jonka soitto on hiottua ja harjoiteltua. Biisien sovitukseen on käytetty muutama treenipäivä. Blue Noten tyypillinen käytäntö, johon Prestige ei voinut tarjota. Myöhemmin on hämmästelty kuinka halvalla jazz levy-yhtiöt saivat 50-luvulla huippumiehiä studioon. Vaikka mukana on iältään nuoria kavereita, kuten 19-vuotias Lee Morgan, he kaikki olivat kysyttyjä soittajia ja varmistavat levyn musiikillisen laadukkuuden. Aina se ei riitä edes keskinkertaiseen tulokseen, mutta tällä levyllä soittajien kemiat saavat aikaan sellaisen keitoksen, joita tarjoillaan Michelin tähden ravintoloissa. Jos lukijalla ei ole hyllyssä (tai soittolistalla) yhtään jatsi levyä, tässä olisi tarjolla yksi täydellinen hard bop mestariteos.

Analogue Production on vuodesta 1991 lähtien keskittynyt uusintajulkaisemaan äärimmäisen laadukkaita painoksia valikoiduista levyistä. Vuosien 2008 ja 2012 aikana he julkaisivat 50 Blue Noten albumia kahden levyn 45 RPM painoksina Blue Trainin ollessa yksi sarjan ensimmäisiä. Kymmenen vuotta aiemmin levystä oli tehty ensimmäinen 45 RPM painos Classic Recordsin toimesta. Äärimmäisen audiofiilinen ja vain 500 kappaleen julkaisu koostui peräti neljästä yksipuolisesta levystä. Jälkimarkkinoilta sellaisen saa itselleen reilulla kahdella sadalla dollarilla.

Kun Blue Note vuonna 2014 juhlisti yhtiön 75-vuotista taivalta, se aloitti massiivisen vinyyli uusintajulkaisusarjan. Muutamassa vuodessa markkinoille saatiin toista sataa nimikettä. Vaikka levyjen (USA:n) hinnat olivat hyvin kohtuullisia, lunta tuli tupaan siitä että levyt oli masteroitu alkujaan CD:tä varten digitoidusta materiaalista. Myös levyjen prässäyksessä oli ajoittain ongelmia. Hyllystäni löytyvä Blue Train ei ehkä ole 75-v sarjan heikoin lenkki, mutta niin hullulta kun se tuntuu digitaalinen Blu-ray toistaa analogisena äänitetyn musiikin paremmin kuin digitoidusta materiaalista prässätty LP. 

 

Petri Myllylä / 02.07.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit