Red Garland: Soul Junction




Kun yhden päivän sessiosta saadaan magneettinauhalle peräti kymmenen kappaleen ja yli puolitoistatuntia musiikkia voitaneen sanoa että soittajat ovat taatusti palkkansa ansainneet. Red Garlandin kvintetti palkitsi tällaiselle uurastuksella ei ainostaan itsensä vaan myös levy-yhtiönsä. Tenorisaksofonisti John Coltranen tähti oli toki jo nousussa kun sessioista saatiin keväällä 1958 markkinoille ensimmäinen tuote, mutta varsinkin 1960 hän alkoi olla jatsin uusi kuuma nimi lähdettyään Miles Davisin bändistä ja perustessaan omaa kvartettia.

Soul Junctionille saatiin mahtumaan viisi biisiä ja tämä seikka nostaa sen samoista sessioista ensiksi kasattua, vain kolmesta kappaleesta koostuvaa All Mornin' Long levyä kiinnostavammaksi. Levylle mahtuu näin enemmän taitavan bändin synnyttämiä sävyjä. Samaisesta 15.11.1957 sessiosta jäi vielä tämänkin jälkeen pari biisiä käyttämättä ja Prestige julkaisi ne vuotta myöhemmin seuraavalla Red Garland Quintet levyllä.

Petri Myllylä / 08.09.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit