Freddie Hubbard: Open Sesame




Vuonna 1938 syntynyt Freddie Hubbard soitteli kotiseudullaan Indianapolisissa Montgomery'n veljesten (Wes, Buddy & Monk) kanssa ennen siirtymistä 1959 Isoon Omenaan. Siellä hän soitti esimerkiksi Philly Joe Jones, Sonny Rollins ja Slide Hamptonin kanssa ennen kuin törmäsi ujoon tenorisaksofonisti Tina Brooksiin, joka on mukana tällä levyllä toisena puhaltajana. (Freddien vastavierailu tapahtui vain viikkoa myöhemmin jolloin äänitettiin Brooksin True Blue LP). Heidän lisäksi sessiossa on mukana juuri Jazztetista John Coltrenen bändiin kiinnitetty Freddien ikäinen pianisti McCoy Tyner sekä vielä häntä nuorempi rumpali Clifford Jarvis. Session ikämies sarjaa edustaa Julian Cannonballin bändissä tuolloin bassotellut Sam Jones.

Freddie oli soittanut ensimmäisen kerran John Coltranen sessiossa joulukuussa 1958 vain 18-vuotiaana. Jo tuolloin oli selvä asia että hänessä on potentiaalia pärjätä myös sessioiden liiderinä. Blue Note tekikin trumpetistin kanssa peräti viisivuotisen sopimuksen. Sinä aikana äänitettin yhdeksän albumia ja vaikka ne kaikki ovat kuuntelemisen arvoisia, hänen esikoislevy on poikkeuksellisen vahva kokonaisuus. Se on ensimmäinen omaan hyllyyni tullut Freddien levy ja ehkä siksi se läheisin.

Blue Note Records sai negatiivista palautetta yhtiön 75-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemasta 138 vinyylilevyn sarjan laadusta. (Amerikassa) hyvin kohtuuhintaiset LP:t kun oli prässätty digitaalisista mastereista. Virheestä oppinut levy-yhtiön pomo Don Was halusi nostaa rimaa 2019 kun yhtiö juhli 80 vuoden ikää. Kiiltävillä avattavilla kansilla varustettu Tone Poet -sarja oli hinnaltaan kalliimpi (noin 35 e) kuin samoin täysin analooginen, mutta normaaleilla kansilla varustettu 80 Reissue. Tämä albumi julkaistiin osana jälkimmäistä ns. mid price sarjaa (n. 22 e) ja on näin saanut vihdoinkin arvoisensa uusintajulkaisun.

Petri Myllylä / 05.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit