The Poll-Winners




Lievästä keskinkertaisuudesta kärsivä albumi ei toki kuulu klassikoiden joukkoon, mutta toki touko-kesäkuussa 1960 nauhoituksissa syntyi silti laadukasta jälkeä. Ensikuuntelun perusteella maukkaimmat palat ovat levyn aloittava The Chant. Adderleyn bändin pianistin Victor Feldmanin biisin lisäksi päätösraita Never Will I Marry kannattaa tsekata.

Useat jälkijulkaisut ovat vaihtaneet kanteen kuvan foni/kitara -kaksikosta ja Wes Montgomeryn nimi on nostettu ansaitusti toiseksi esittäjäksi. Vuonna 2011 julkaistu CD sisältää bonuksia vuodelta 1959. Myös niillä kitaroi Wes Montgomery.

Petri Myllylä / 10.5.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit