Bobby Hutcherson: Components




Levyn kahdeksan kappaletta on jaettu niin että avauspuoliskolla on neljä Bobby Hutchersonin sävellystä kun kääntöpuolen materiaali tulee Philadelphiasta lähtöisin olevalta rumpali Joe Chambersilta. Jälkimmäisen biisejä oli muutama mukana myös pari kuukautta aiemmin äänitetyllä Bobbyn esikoisjulkaisulla Dialoguella. musiikki on selvästi kokeellisempaa ja itselläni se meni hetkittäin yli hilseen.

Kun Blue Note vuonna 2014 juhlisti yhtiön 75-vuotista taivalta, se aloitti massiivisen vinyyli uusintajulkaisusarjan. Muutamassa vuodessa markkinoille saatiin toista sataa nimikettä. Vaikka levyjen (USA:n) hinnat olivat hyvin kohtuullisia, lunta tuli tupaan siitä että levyt oli masteroitu alkujaan CD:tä varten digitoidusta materiaalista. Myös levyjen prässäyksessä oli ajoittain ongelmia. Yhtiö otti kritiikin vastaan ja se otti myöhemmin virheistä oppia. Oma levyni on tästä julkaisusarjasta.

Kun yhtiön painokoneet 2019 laitettiin uudestaan käyntiin, LP:t masteroitiin alkuperäisistä analogisista nauhoista. Tästä levystä ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa otettu uusintapainosta, mutta markkinoilta löytyy kohtuullisella hinnalla 70-luvun painoksia ja rahamies voi hankkia muutamalla satasella vaikka 1966 painoksen.

Petri Myllylä /07.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit