Lee Morgan: Candy




Useasta eri äänityssessiosta kasattu albumi. Since I Fell For You ja Personality, myöhemmin mainittava bonus biisi sekä yhä julkaisematon alkuperäisversio biisistä Who Do You Love, I Hope äänitettiin 18.11.1957. Loput tulevat seuraavan vuoden helmikuun sessiosta. Blue Note lisensoi levyn ensimmäisen stereo painoksen ja se ilmestyi Amerikassa 1969 nimellä All The Way.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka amerikkalainen Music Matters -yhtiö on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. He ovat julkaisseet paljon Blue Note -yhtiön levyistä sekä kahden 45 RPM hifistely että perinteisen yhden 33 RPM levyn versioita. Molemmat toki kiiltävillä avattavilla kansilla, joiden välissä on valokuvia levyn sessioista. Tilasin tästä albumista jälkimmäisen kokoelmiini. Valitettavasti yhtiö ei liittänyt edes tuplalle CD:ltä löytyvää sessioissa äänitettyä All At Once You Love Her. Silti tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Tämän levyn omistaminen lämmittää mieltä aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin. 

Petri Myllylä / 27.09.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit