Lee Morgan: The Cooker




Lee Morgan toi The Cooker sessioihin ensimmäisen kerran omia sävellyksiään. Hän oli ollut edellisen kerran Van Gelder Studiosilla New Jerseyssä kaksi viikkoa aiemmin äänittämässä John Coltranen menestyneimmäksi osoittautunutta Blue Train levyä. Tenoristi vastasi yhtä lukuun ottamatta kaikista sen biiseistä. Tuskin pelkästään tämä seikka vaikutti asiaan, mutta ehkä kokeneempien nimimuusikoiden kanssa soittaminen vahvisti nuoren trumpetistin itsetuntoa ja uskoa omiin kykyihin.

Tuottaja Alfred Lion oli saanut myös tähän sessioon rytmiryhmäksi samat herrat kuin puoli kuukautta aiemmin John Coltranen sessioissa eli basisti Paul Chambers ja rumpali Philly Joe Jones. Molemmat herrat soittivat tuolloin Miles Davisin kanssa. Baritonisaksofonia soittaa Pepper Adams ja pianossa kuullaan tuolloin ensivisiitillä Art Blakey'n Jazz Messengerissä soittanutta Bobby Timmonsia (joka taisi puhua myös Lee orkesteriin seuraavana vuonna). Leen nuoruuden soittokaveri Philadelphian ajoilta oli soittanut New Yorkiin (1956) muutettuaan trumpetistien Jenny Dorhamin ja Chet Bakerin bändeissä. 

Sessioista julkaistiin ennen LP:n ilmestymistä myös sinkkulohkaisu A Night In Tunisia. Loistavasti onnistunut tulkinta jaettiin ajan tavan kahdelle levypuoliskolle.

Blue Note Records sai negatiivista palautetta yhtiön 75-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemasta laajasta vinyylilevyjen sarjasta. (Amerikassa) hyvin kohtuuhintaiset LP:t kun oli työstetty digitaalisista mastereista. Lisäksi joissakin prässäyksissä oli paljonkin toivomisen varaa.

Rolling Stonesin tuottajana tunnettu Blue Noten pomo Don Was halusi nostaa rimaa 2019 kun yhtiö juhli 80 vuoden ikää. Paikalle kutsuttiin yhtiön klassikko levyistä lisenssillä audiofiili painoksia ottanut Music Matter Ltd:n Joe Harley. Blue Note Tone Poet Series nimen saanut analoginen uusintajulkaisusarja hivelee sekä silmää että korvaa. Avattavat kannet ovat paksuja ja kiiltäviä ja niiden sisällä on kuvia äänitys sessiosta. Sarjan levyt prässätään Californiassa laatutyöstä tunnetulla RTI:llä. Tähän on tultu että monikansallinen levy-yhtiö tarvitsee pienen lisenssijulkaisuihin keskittyneen yhtiön apua saadakseen markkinoille laatujulkaisuja. 

Petri Myllylä / 05.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit