Lee Morgan: Tom Cat




Blue Note -levy-yhtiön toinen omistaja, tuottaja Alfred Lion tunnettiin pyrkimyksestään julkaista vain ensiluokkaista musiikkia. Varsinkin 1950- ja 60-luvun jatsilevyt syntyivät useasti yhden päivän sessioissa joten niihin ei sitoutunut suuria summia tuotantorahaa. Alfredin bisnes ei siis kaatunut vaikka yksittäisen session nauhat jätettiin käyttämättä ja työnnettiin nauhavarastoon. Alkuperäiset omistajat myivät yhtiönsä 1965 Liberty Recordsille, jonka taasen United Artists osti 1971. Jälkimmäisen omistuksen aikana vanhoja sessioita alettiin vihdoin julkaista. Tämä toiminta kiihtyi selkeästi 1979 kun EMI otti yhtiön ohjat käsiinsä.

Lee Morganin paluu Blue Notelle alkoi onnellisten tähtien alla sillä 9 kuukautta ennen Tom Catia äänitetty Sidewinder myi kuin häkä kun se lopulta kuukautta ennen tämän levyn sessioita saatiin markkinoille. Levyn menestys aiheutti ongelmia sillä Alfred halusi julkaista seuraavaksi Sidewinderin kaltaisen levyn. Tom Cat, kuten puoli vuotta aiemmin äänitetty Search For The New Land eivät sitä olleet ja ne jäivät varastoon. New Land lopulta julkaistiin 1965 Rumprollerin perään, mutta Tom Cat ilmestyi vasta 1980.

Art Blakey oli lopettanut sessio työt jo 1962 mutta tälle albumilla hän suostui mukaan. Levyn toinen Jazz Messengersin mies on vetopasuunaa soittava Curtis Fuller. Alttosaksofonisti Jackie McLean oli ollut mukana 1960 Lee-Way LP.llä mutta viimeisimmästä yhteisestä sessiosta ei ollut kuin 10 kuukautta kun he olivat mukana Grachan Moncurin varsin kokeellisella Evolutionilla. Jatkossa Jackie ja Lee tekivät useita yhteisiä sessioita toinen toisensa vieraana. Myös basisti Bob Cranshaw oli mukana Moncurin levyllä. Sextetin täydentää John Coltranen bändin pianisti McCoy Tyner.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka amerikkalainen Music Matters -yhtiö on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. He ovat julkaisseet paljon Blue Note -yhtiön levyjä kahden kiekon versioina, jossa albumin materiaali on jaettu neljälle 45 RPM levyn puolikkaalle. Niissä on luonnollisesti paksut kiiltävät ja avattavat kannet, joiden sisällä on sessiossa otettuja valokuvia. Tilasin tällaisen hifistely-levyn kokoelmiini ja lompakko tyhjänä joudun tietenkin kirkkain silmin kehumaan että eron normipainokseen kuulee ensimmäisestä tahdista alkaen. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Tämän levyn omistaminen lämmittää mieltä aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 04.08.2020

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit