Sonic Boom




Blue Note -levy-yhtiön toinen omistaja, tuottaja Alfred Lion tunnettiin pyrkimyksestään julkaista vain ensiluokkaista musiikkia. Varsinkin 1950- ja 60-luvun jatsilevyt syntyivät useasti yhden päivän sessioissa joten niihin ei sitoutunut suuria summia tuotantorahaa. Alfredin bisnes ei siis kaatunut vaikka yksittäisen session nauhat jätettiin käyttämättä ja työnnettiin nauhavarastoon. Alkuperäiset omistajat myivät yhtiönsä 1965 Liberty Recordsille, jonka taasen United Artists osti 1971. Jälkimmäisen omistuksen aikana vanhoja sessioita alettiin vihdoin julkaista. Tämä toiminta kiihtyi selkeästi 1979 kun EMI otti yhtiön ohjat käsiinsä.

Sonic Boom on vuosikymmenien vaihteessa julkaistu kolmella erilaisella kannella. Samanlaisen kohtalon ovat kokeneet useat muut alkujaan julkaisematta jääneet levyt. Mutta tärkeämpi kuin se mikä kansi levyllä on, on tietenkin se mitä niiden kansien sisällä on. Sonic Boomin boomin kuusi biisiä muodostavat hyvä kokonaisuuden, jossa molempien puoliskojen avausraidat, siistin basso soolon sisältämä Sneaky Pete ja Fathead ovat omat suosikkini. Jälkimmäinen pyrkii hyödyntämään kolmen vuoden takaisin Sidewinderin kaavaa.

Session soittajat ovat yhtä lukuun ottamatta hyvin tuttuja Leen ja Blue Note -yhtiön levyiltä. Pianossa on Cedar Walton, bassossa yksi maailman eniten sessioita soittanut Ron Carter sekä rummuissa Billy Higgins. Teksasilainen tenorisaksofonisti David "Fathead" Newman tulee jatsi maailman laidalta, Ray Charlesin bändistä. Muutamia vuosia omaa bändiä pyörittänyt mies soittaa sessiossa pelkästään tenorisaksofonia, mutta hän soitti Ray'n bändissä alkujaan baritonia. Vuotta myöhemmin hän oli Lee Morganin kanssa studiossa äänittämässä Jimmy Smithin Think LP:tä.

Petri Myllylä / 15.08.2020 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit