Caramba!




Kun Lee Morgan palasi toukokuussa 1968 tuttuun Rudy Van Gelderin kotistudioon, Blue Note ei ollut julkaissut yhtäkään hänen seitsemästä edellisestä sessiosta. Ne kaikki tultiin toki myöhemmin (vuoteen 1999 mennessä) julkaisemaan, mutta vasta Caramban jälkeen.

Pari vuotta kotiseudullaan Philadelphiassa huumeongelmiaan ratkonut Lee Morgan palasi 1964 Art Blakey'n Jazz Messengersiin. Siellä hän tutustui pianisti Cedar Waltoniin, josta tuli hänen vakio pianisti. Mies, jolle soitettiin ensimmäiseksi kun keikka- tai studiokalenterissa oli merkintä. Blakey'n bändiin Leen kanssa samaan aikaan liittynyt basisti Reggie Workman oli trumpetistille tuttu jo teini ajoilta Philadelphiasta. Hän oli ensimmäisen kerran Leen sessiossa 1964 Search For A New Land (julkaisu 1966) sekä seuraavana vuoden Infinity (1981) ja trumpetistin edellisessä Taru levyn (1980) sessioissa. Rumpali Billy Higgins taisi hänkin kuulua Leen bändiin.

Levyllä tenorisaksofonia soittava Bennie Maupin osallistui jazz klassikon Bitche Brewin sessioihin soittamalla sillä basso klarinettia. Pari vuotta myöhemmin hän liittyi Miles Davisin pianistin Herbie Hancockin Headhunters bändiin. Bennien rooli jo edellisellä Taru-levyllä (joka julkaistiin tosin vasta 1980) oli korvia hivelevän vahva. Tällä levyllä hän ei sentään soita liideriä ojaan mutta on omana itsenään läsnä hiukan kuten esimerkiksi. Wayne Shorter oli ollut aiemmin.

Kuuntelin Carambaa ennen ja hiukan myös jälkeen lähes saman kokoonpanon Tarun että julkaisematta jääneen syyskuun session. Caramba on näistä melko tasaisista sessioista ehkä se vähiten itseäni resonoinut.

Petri Myllylä / 18.08.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit