The Absence of Presence




Pianon pimputusta, sitten kaihoisa viulukuvio, päälle väkevä rumpufilli ja kaikille on selvää, että kyseessä on Kansas. The Absence of Presence nostaa epäileväisen fanin suupielet hymyyn ja suoristaa epäuskovan kuuntelijan otsarypyt. Miksi edes piti epäillä? Nolottaa. Kyllähän nämä ovat aina asiansa osanneet. Tämä on juuri sitä mitä bändiltä on totuttu saamaan ja kuulemaan. Kansas tiedetään progressiivista ja hieman pömpöösiä rockia esittävänä ryhmänä. Tämä levy on juurikin tuota. Se ei ole kenellekään liian vaikeaa, mutta ei ihan olankohautuksella ohitettavaakaan. Melodia ja kappale ovat ne tärkeimmät rakennuspalikat. Ne on aseteltu nyt juurikin oikeille paikoille.

Tämä on uuden Kansasin toinen levy. Ronnie Platt laulaa edelleen upeasti. Kaikki laulavat. Jo edellisellä oli uusien jäsenien mukanaan tuomaa virtaa ja energiaa. Se on edelleen läsnä. Vanhatkin toki jaksavat. The Prelude Implicit oli kova paluulevy. Väitän, että The Absence of Presence on vielä muutamaa astetta kovempi. Edellisellä bändi ehkä vielä hieman arasteli. Se kokeili raskaaampia juttuja, mutta ei käyttänyt niitä ehkä ihan täysillä hyväkseen tai hyödykseen. Nyt ei jännitä. Päästelevät menemään. Varsinkin soolojen taustoilla soitettavat riffit ovat paikoin oikeinkin rankkoja. Hyvä! Kitara soi paljon, samoin koskettimet ja rymiryhmähän tässä porukassa on aina ollut verraton. Hienoin on silti viulu. Se on tämän bändin juttu. Kuunnelkaa sinkkubiisi Throwing Mountains, jos ette usko. On väkevä teos! Jets Overhead, hyvät naiset ja herrat: "David Ragsdale!"

The Absence of Presence on tasalaatuinen levy. Onko se hyvä vai huono? Ennen oli hittejä ja albumiraitoja. Nyt on hyvin vaikea poimia ihan parasta kappaletta. Memories Down The Line olisi joskus ollut hitti. Toisaalta eipä tästä kokonaisuudesta pysty osoittamaan selkeää hutiakaan. Lyhyt instrumentaali Propulsion 1 toimii. Aikalailla keskustaan osuvat jokainen. Kyllä tästä on taas helppoa innostua!

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit