Donald Byrd: Off to the Races




Jazz-lehti Down Beatin kriitikot valitsivat 1957 Donald Byrd vuoden uudeksi tähdeksi. Myöhemmin useat kriitikot ovat ilmaisseet että vielä tuolloin trumpetistin soitossa oli kuultavana vielä vahvasti pari vuotta aiemmin nuorena kuolleet, vahvasti nousussa olleen Clifford Brownin vaikutus.

Donald Byrd oli julkaissut muutaman oman levyn ja tehnyt kolmessa vuodessa todella massiivisen määrän sessioita, niistä ainakin yhdeksän Blue Notelle, mutta tämä oli hänen ensimmäinen levy yhtiölle liiderinä. Yhtä 1964 Verve-levyä lukuunottamatta seuraavat 17 vuotta hän levytti vain newyorklaisyhtiölle. Trumpetistin soittokaveri George Wallingtonin bändistä, Jackie McLean oli aika ilmeinen valinta tämän session alttosaksofonistiksi sillä Donald oli soittanut jo kolmella hänen liidamalla levyllä. Miehet tulivat jotkossa soittamaan paljon toistensa sessioissa sekä ainakin Walter Davisin levyllä. Rumpali Art Taylor oli nuoruusvuosista lähtien soitellut Jackien kanssa, ja ex-Wallington soittajana myös Donaldin kanssa. Baritonisaksofonisti Pepper Adams johti vanhan Detroitin soittokaverinsa Byrdin kanssa yhteistä bändiä joten toki hän on myös mukana studiossa.

Petri Myllylä / 09.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit