Frank Marino & Mahogany Rush: World Anthem




Varheisimmat muistoni tästä levystä sotkeutuvat muiden Mahogany Rushin levyjen kanssa.Tutustuin nimittäin Frank Marinon bändiin kaverini luona, ja hänellä oli tapana soittaa biisi sieltä, toinen täältä. Hankin ensimmäisen kerran tämän levyn itselleni vasta huhtikuussa 2009.

Tuntuu hämmentävältä huomata kuinka tutulta levy tuntuu vaikka sen edellisestä kuuntelusta on kulunut varovaisesti arvioituna vähintään 22 vuotta. Progemainen Requiem For A Sinner avaa levyn, ja heti kuulostaa tutulta. Tosin en ole space rockin suuri ystävä ja niitä efektejä on kappaleen väliosa pullollaan. Tosin on tässä fanien suuresti arvostamassa kappaleessa myös niitä hyviä puolia. Santanamaista rytmiä muistuttava Hey Little Lover ja In My Ways ovat omat suosikkini tältä hieman edeltäjänsä varjoon jäävältä levyltä.

Edellisen kesän Montrealin kesäolympialaisten innoittamana syntynyt nimikappale The World Anthem olisi sopinut vaikka kisojen tunnariski. Niin maailmoja syleilevä ja tylsä biisi on kyseessä. Viisun jälkenen Look At Me sopii hienosti romantiikan nälkäisten taustamusiikiksi.

Löysin divarista vuonna 1998 Columbian tekemän painoksen tästä levystä. Levyä on saatavilla myös kahden levyn pakkauksessa yhdessä Mahogany Rush IV kanssa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit