Kenny Dorham: Afro-Cuban (10




Levyteollisuus on muokannut julkaisuja kulloinkin markkinoilla olleen formaatin mukaisesti. Kesällä 1949 julkaistut 10- ja 12-tuumaiset LP-levyt mahdollistivat pidempien biisien ja kokonaisuuksien markkinointia. Esimerkiksi Blue Note ryhtyi 1950-luvun alussa kasaamaan artistiensa aiemmista single- ja EP-levyistä kymppituumaisia "kokoelmalevyjä", joille mahtui musiikkia noin 20 minuuttia. Afro-Cuban ei kuitenkaan ole kokoelma vaan hänen uran toinen kymppituumainen soololevy ja ensimmäinen Blue Note -yhtiölle. 

Art Blakey, jonka kanssa Kenny oli levyttänyt ensimmäisen kerran 22-vuotiaana vuonna 1946 oli kasaamassa näihin aikoihin Jazz Messengersiä yhdessä sessiossa pianoa soittavan Horace Silverin kanssa. Siihen oli liittymässä myös session tenorisaksofonisti Hank Mobley. Nelikon lisäksi alkuperäiseen bändiin liittyi basistiksi Doug Watkins, mutta hän ei ollut mukana vielä tämän levyn sessioissa. Basistina kuullaan Oscar Pettifordia sekä Percy Heathia, joka oli mukana tammikuun sessiossa, josta tulevat 12-tuumaisen levyn kolme "bonus biisiä".

Kymppituumaisen LP:n dominointi viihdemusiikissa kesti vain muutaman vuoden. Voimakas talouden kehittyminen lisäsi kuluttajien ostovoimaa ja aiempia hinnaltaan edullisempia kymppituumaisia, kuten Afro-Cuban, laajennettiin 12-tuumaisen LP:n mittaan. Tässä tapauksessa lisäämällä levylle mainitut kolme biisiä. Samalla vain puolitoista vuotta aiemmin julkaistu 19 minuutin originaali sai uuden kannen ja varttitunnin lisää mittaa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin CD aiheutti samanlaisen "venyttämisen" lisäämällä vanhoihin julkaisuihin (yleensä) saman aikakauden bonus biisejä.

Amerikkalainen Music Matters -yhtiö on julkaissut useista Blue Note -yhtiön levyistä sekä kahden 45 RPM hifistely Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka amerikkalainen Music Matters -yhtiö on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. He ovat julkaisseet paljon Blue Note -yhtiön levyistä sekä kahden 45 RPM hifistely levyn että perinteisen yhden 33 RPM levyn versiot, molemmat toki kiiltävillä avattavilla kansilla, joiden välissä on yleensä valokuvia levyn sessioista. Tilasin tästä albumista jälkimmäisen kokoelmiini. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Tämän levyn omistaminen lämmittää mieltä aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 8.7.2020

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit