Dexter Gordon: Our Man In Paris




Blue Note -yhtiön omistaja-johtaja Alfred Lion oli suunnitellut Ranskaan suuntautuneelle äänitysmatkalle pianistiksi Kenny Drew, mutta hänen tilalla kuullaan Bud Powellia. Alfredin yhtiökumppani ja lapsuuden Berliinin koulukaveri Francis Wolff matkusti valtameren taakse tuottamaan session. Dexter oli asunut toista vuotta Kööpenhaminassa ja oli kehunut kirjeessään tuottajalle tuolloin kuusitoistavuotiasta basistia Niels-Henning Orsted Pederseniä. Tästä huolimatta sessiossa oli mukana ranskalainen ammattimies Pierre Michelot. Pariisissa majaa pitänyt Kenny Clarke oli rummuissa. (Tuottajan Pariisista lähettämä kirje yhtiön toimistolle paljastaa että amerikkalaismuusikoille maksettiin tuplasti se mitä ranskalaiselle).

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka amerikkalainen Music Matters -yhtiö on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. He ovat julkaisseet paljon Blue Note -yhtiön levyistä sekä kahden 45 RPM hifistely levyn että perinteisen yhden 33 RPM levyn versiot, molemmat toki kiiltävillä avattavilla kansilla, joiden välissä on yleensä valokuvia levyn sessioista. Tilasin tästä albumista jälkimmäisen kokoelmiini. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Tämän levyn omistaminen lämmittää mieltä aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 27.09.2020

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit