Joe Henderson: In 'n Out




Kenny Dorham näytteli isoa roolia Joe Hendersonin uran alussa. Saksofonistia 13 vuotta vanhempi trumpetisti esitteli armeijasta vuoden 1962 lopulla New Yorkiin saapuneelle suojatillaan muita soittajia, levy-yhtiön edustajia ja otti tämän bändiinsä, jonka kanssa Henderson debytoi studiossa aprillipäivänä 1963. Kaksikko teki yhdessä ainakin viisi äänitystä, joista Andrew Hillin Point of Departure oli ainoa ei jossa he molemmat olivat vierailijan roolissa.

Tällä albumilla Hendersonin kanssa studiossa ovat Kenny Dorhamin lisäksi John Coltranen bändin pianisti McCoy Tyner ja rumpali Elvin Jones. McCoy oli ollut mukana Joen esikoislevyllä ja 1967 oli Joen vuoro vierailla pianistin The Real McCoy -levyllä (jolla myös Jones oli mukana). Basisti Richard Davis oli Hendersonille tuttu soittaja sillä he olivat olleet vajaan puolen vuoden aikana kahdesti Andrew Hillin sessioissa, viimeksi vain kolme viikkoa ennen In 'n' Outia (ja tulivat osallistumaan 5 kuukauden kuluttua Dorhamin sessioon).

Blue Note Records sai negatiivista palautetta yhtiön 75-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemasta 138 vinyylilevyn sarjan laadusta. (Amerikassa) hyvin kohtuuhintaiset LP:t kun oli prässätty digitaalisista mastereista. Virheestä oppinut levy-yhtiön pomo Don Was halusi nostaa rimaa 2019 kun yhtiö juhli 80 vuoden ikää. Kiiltävillä avattavilla kansilla varustettu Tone Poet -sarja oli hinnaltaan kalliimpi (noin 35 e) kuin samoin täysin analooginen, mutta normaaleilla kansilla varustettu 80 Reissue. Tämä albumi julkaistiin osana jälkimmäistä ns. mid price sarjaa (n. 22 e) ja on näin saanut vihdoinkin arvoisensa uusintajulkaisun.

Petri Myllylä / 05.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit