Jimmy Smith: House Party




Blue Note ja sen omistaja-tuottaja Alfered Lion onnistuivat yleensä kasaamaan LP:n yhdestä äänityssessiosta. Jokus tuottelias sessio antoi yhtiölle kaksi levyllistä julkaistavaa materiaalia. House Party ja sen jälkeen ilmestynyt The Sermon poikkeavat tästä.

Oma tulkintani on että elokuussa 1957 oli tarkoitus äänittää loppuvuodesta julkaistava House Party. Nauhalle saatiin nimittäin peräti kahdeksan biisiä. Näistä kuitenkin vain kaksi eli John Klennerin 1931 säveltämä Just Friends ja molemmissa sessioissa mukana olleen kitaristi Kenny Burrellin säveltämä Blues After All päätyivät levylle. Toinen sessio soitettiin helmikuussa 1958 ja näistä kahdesta sessiosta kasattiin kosketinsoittajan toinen vuoden 1958 julkaisu The Sermon, jolta löytyvä J.O.S. tulevat sekin elokuun 1957 sessiosta.

Sinä aikana kun Alfred Lion omisti vuonna 1939 perustamansa Blue Noten, sessioiden viisi muuta biisiä lojuivat nauhavarastossa. Vuonna 1979 omistajaksi tullut EMI aloitti julkaisemaan uusvanhaa materiaalia. What Is This Thing Called Love ja Cherokee ilmestyivät 1979 LP:llä Confirmation ja Little Girl Blue ilmestyi pari vuotta myöhemmin eräänlaisella jämät kokoelmalla On The Sunny Side. Sessioista jäi yli vielä kaksi muuta eli 'S Wonderful ja Blue Moon, jotka ilmestyivät lopulta 1984. Koko sessio olisi mahtunut juuri ja juuri yhdelle CD:lle, mutta 1987 kaksi viimeksi mainittua biisiä laitettiin The Sermonille jotta niiden kestot olisivat paremmin balanssissa keskenään (eli amerikan kielellä value for money). Joka tapauksessa silloin yhtiöllä oli rohkeutta erotella sessiot toisistaan, mutta jo 13 vuotta myöhemmin uuden CD-painoksen myötä se palasi alkuperäisen LP:n biisijärjestykseen ja lisäsi kahdelle levylle yhteensä vain yhden bonuksen. Aika tylyä, sanoisin. 

Kitaristi Kenny Burrellin lisäksi molemmissa sessioissa olivat mukana edellisessä kuussa 19 vuotta täyttänyt trumpetisti Lee Morgan ja rumpali Donald Bailey (tosin hän vuorottelee 1958 sessiossa Art Blakeyn kanssa). Elokuussa 1957 studiossa oli myös vetopasunisti Curtis Fuller sekä alttosaksofonisti George Coleman. 

Petri Myllylä / 10.7.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit