The Waiting Game




Blue Note -levy-yhtiön toinen omistaja, tuottaja Alfred Lion tunnettiin pyrkimyksestään julkaista vain ensiluokkaista musiikkia. Varsinkin 1950- ja 60-luvun jatsilevyt syntyivät useasti yhden päivän sessioissa joten niihin ei sitoutunut suuria summia tuotantorahaa. Alfredin bisnes ei siis kaatunut vaikka yksittäisen session nauhat jätettiin käyttämättä ja työnnettiin nauhavarastoon. Alkuperäiset omistajat myivät yhtiönsä 1965 Liberty Recordsille, jonka taasen United Artists osti 1971. Jälkimmäisen omistuksen aikana vanhoja sessioita alettiin vihdoin julkaista. Tämä toiminta kiihtyi selkeästi 1979 kun EMI otti yhtiön ohjat käsiinsä.

Mikä lienee ollut Blue Note -yhtiön toisen omistajan Alfred Lionin mielessä kun hän tuotti tämän session. Saksasta natsien vainoa pienenä poikana Yhdysvaltoihin saapunut mies oli todellinen self-made-man, mutta Tina Brooksin kanssa hän ei onnistunut. Viisi kuukautta aiemmin soitetun session yksi biiseistä, David The King, ei tallentunut nauhalle julkaisukelpoisena mutta hän luovana miehenä vaihtoi suunnitellulle LP:lle sen tilalle kuukautta aiemmin yhdessä Jackie McLeanin kanssa soitetun biisin, antoi levylle julkaisunumeron. Vaikka levylle suunniteltiin kansikin, levyä ei koskaan julkaistu.

Oli maaliskuun 1961 session tarkoitus sitten saada lisää materiaalia ja yhdistää ne edellisen session helmien kanssa tai julkaista se sellaisenaan, Tinalta ei hänen elinaikanaan koskaan julkaistu kiitellyn esikoislevyn seuraajaa. The Waiting Game julkaistiin lopulta vasta 1985 kun postimyyntiyhtiönä special lisenssijulkaisuja tekevä Mosaic Records julkaisi kaikki Tinan neljä liideri sessiota neljän LP:n laatikossa. Helsingin kirjastosta lainatun laatikon levy vaikuttaa soittamattomalta joten harvojen herkuksi on tämä Tinan jäähyväissessio jäänyt. 

Ehkä tieto siitä että tähän päättyi hienon tenorisaksofonistin levytysura, ja että ei se hänen elämän loppukaan niin kaukana ollut, vaikuttaa itseeni syvästi sillä olen kuulevinani hänen sävellyksissä ja koko studio-orkesterin soitossa haikeutta ja ehkä kuulen siinä myös epätoivon ja luovuttamisen säveliä. Mikäli levyn olisi kuullut ilman tietoa sen taustoista, se olisi varmasti kuulunut siihen isoon ryhmään musiikkia, joka on "ihan jees". Nyt kun sitä vertaa varsinkin miehen kahteen ensimmäiseen omaan sessioon, se jää musiikillisesti hienokseltaan niiden varjoon. 

Blue Note Records sai negatiivista palautetta yhtiön 75-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemasta laajasta vinyylilevyjen sarjasta. (Amerikassa) hyvin kohtuuhintaiset LP:t kun oli työstetty digitaalisista mastereista. Lisäksi joissakin prässäyksissä oli paljonkin toivomisen varaa.

Rolling Stonesin tuottajana tunnettu Blue Noten pomo Don Was halusi nostaa rimaa 2019 kun yhtiö juhli 80 vuoden ikää. Paikalle kutsuttiin yhtiön klassikko levyistä lisenssillä audiofiili painoksia ottanut Music Matter Ltd:n Joe Harley. Blue Note Tone Poet Series nimen saanut analoginen uusintajulkaisusarja hivelee sekä silmää että korvaa. Avattavat kannet ovat paksuja ja kiiltäviä ja niiden sisällä on kuvia äänitys sessiosta. Sarjan levyt prässätään Californiassa laatutyöstä tunnetulla RTI:llä. Tähän on tultu että monikansallinen levy-yhtiö tarvitsee pienen lisenssijulkaisuihin keskittyneen yhtiön apua saadakseen markkinoille laatujulkaisuja.

Petri Myllylä / 22.09.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit