One More From The Road




Lynyrd Skynyrd miehistö ei ollut täysin tyytyväinen helmikuussa 1976 ilmestyneeseen Gimme Back My Bullets -levyyn. Ennen seuraavan levyn äänityksiä bändin piti etsiä puuttuva Ed Kingin tilalle kolmas kitaristi. Tehtävään oli jo sovittu toinen soittaja, kun taustalaulaja Cassie Gaines puhui pikkuveljensä jammailemaan bändin kanssa. Näin Steve Gaines otti bändin kolmoskitaristin paikan.

Amerikassa tammikuussa 1976 julkaistu Peter Framptonin livelevy Frampton Comes Alive! myi keväällä '76 viikko viikolta enemmän ja enemmän. Sen ennennäkemätön suosio innosti Lynyrd Skynyrdiä äänittämään heinäkuussa Atlantassa kolme keikkaa. Näistä koostettu One More From The Road oli 70-luvun standardin mukainen tuote. Se eroaa aikalaistensa joukosta ehkä eniten edukseen, koska bändi kuulostaa lvelevyllään paremmalta kuin studiolevyillään. Olkoon sen julkaisun takana nopeasti haihtunut muotiaalto tämä albumi antaa kuulijalle niin paljon että sitä ei missään nimessä pidä hypetysrahastuksena. Mukana on bändin hittien lisäksi paljon albumiraitoja sekä muutama bändin lavabravuuri. Niistä T For Texas kantaa Crossroadsia paremmin.

MCA julkaisi levystä vuonna 2002 erinomaisen kahden CD:n painoksen, jolla biisijärjestys on muutettu alkuperäisen 7.7. ja 8.7.1976 keikkasetin kaltaiseksi. Mukaan laitettiin myös levyltä tippuneita biisejä. Näin myös Simple Man ja Gimme Back My Bullets ovat vihdoin mukana levyllä. Bonuksina on vielä kahdeksasta biisistä vaihtoehtoversiot. Kolmen kokonaisen keikan julkaisu tapahtunee sekin jossakin vaiheessa kuten niin monen muun vastaavan levyn kanssa on tapahtunut. 

Kuuntelen kotonani mieluiten vinyyleitä. Vaikka omistin keikan CD-muodossa, hankin hyllyyni One More From The Roadin amerikkalaisen alkuperäispainoksen. Neljänkymmen vuoden (kirjoitan tätä 2016) ikäinen tupla-LP on siinä määrin kulunut että tulen sen rinnalla kuuntelemaan (autossa) mainittua tupla-CD:tä. Ainakin siihen saakka kunnes One More From The Road julakistaan triplavinyylinä.

Pian levyn äänitysten jälkeen bändi esiintyi Englannissa toistamiseen saman vuoden aikana, nyt Knebworthin festareilla. Aikaisin päivällä kuvattu keikka on näyttävässä osassa bändistä kertovassa dokkarissa Freebird - The Movie.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit