Feelings Are Good




Lonely Robot on hämäystä. Se ei ole bändi. Se on edelleen John Mitchellin sooloprojekti. Alkuperäinen suunnitelma oli julkaista kolme levyä ja päästää sitten avaruusmies lepoon. Ei malttanut. Ja miksi olisi pitänyt. Brändi on hyvä ja tuote erinomainen. John soittaa levyllä kaiken muun paitsi rummut. Craig Blundell on edelleen mies paikallaan rumpujen takana.

Kun The Astronaut Trilogy tuli jo valmiiksi, sitä ei ole lähdetty venyttämään väkisin. Tällä neljännellä Lonely Robot -levyllä käsitellään kuulemma hieman henkilökohtaisempia aiheita. Musiikin tyyliin tuo tekstien luonteen muuttuminen, tai varsinaisen tarinan loppuminen, ei ole onneksi vaikuttanut. Toisaalta, ja totuudessa, eivät nuo aiheet niin kovasti ole muuttuneet. John on edelleen huolissaan ihmisten ja ihmisyyden nykytilasta. Tunteet ovat hyvästä. Ne on hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Paljastan, että ulkomaiset hämähäkit ovat vähän kuumottavia. Spiders on yksi levyn raskaimmista biiseistä. On myös yksi suosikeistani. Hyviä raitoja on jälleen liian monta listattavaksi. Jätetään tutustuminen kuulijalle.

Vaikka The Astronaut Trilogy oli yksi kokonaisuus, sekin piti sisällään hyvin erilaisia kappaleita. Tarina eteni erilaisia reittejä. Sama juttu Feelings Are Goodin kanssa. Onneksi! Ei ole tylsä tämä levy. John kirjoittaa edelleen monipuolisesti. Kun ei osaa kuvailla, on pakko vertailla. Paikka paikoin mieleeni tulee nimittäin The Mute Gods. Näin käy vaikkapa Army of Onea kuunnellessa. On huippu! Jossain kohtaa kuvittelin kuuntelevani uutta Porcupine Tree -levyä. Sellainen kelpaisi, vaikka hyvin tämä paikkaa. Pitäisikö keksiä tälle Mitchellin tyylille joku nimi? Ai mutta Lonely Robot! Tämä kuulostaa yhä ihan siltä.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit