Les McCann & Eddie Harris: Swiss Movement




Montrux Jazz -festivaali on pyrkinyt pitämään nykyaikoihin asti yllä mahdollisuutta yllätyksiin. Pienen kaupungin festivaali ja leppoinen tunnelma on vuosikuymmenien saatossa poikinut useita tapahtumakalenterin ulkopuolisia, paikkalla olleiden muusikoiden innostuksesta poikimia erikoiskokoonpanoja. Tässä lienee yksi tällaisen tapahtuman taloudellisesti onnistunein esimerkki.

Les McCann oli Montreux'ssä trionsa keikalla. Aivan kuten Eddie Harris oman kvartetinsa kanssa. Miehet saivat idean esiintyä yhdessä (elämänsä ensimmäistä kertaa) ja sellaiseen löytyi joustavasti mahdollisuus lähipäivien aikana. McCann trion toimiessa taustalla lavalle saatiin viidenneksi mieheksi pitkään Euroopassa majaa pitänyt trumpetisti Benny Bailey.

Muusikoiden vierailut toistensa keikoilla ovat yleensä mieeleenpainuvia kokemuksia sekä soittajille että ylkeisölle. Läheskään aina niiden taiteellinen taso ei kuitenkaan yllä vakio kokoonpanon suoritukseen. Swiss Movement ei ole itselleni kovinkaan tuttu, ja McCannin ja Harrisin kataloogi vielä vähemmän. Muutaman kuuntelukerran perusteella voin kuitenkin todeta että tässä tapauksessa vierailijat ovat kyllä tuomassa oman lisänsä enimmäkseen trion settiin pohjautuvalle levylle. Swiss Movement pidetään (lähes) täydellisenä jatsilevynä. Ja se sai myös myöhemmin toisen osan nimeltä Second Movement.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaaliin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 1992 perustettu saksainen Speakers Corner Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin silloin kun LP-levyt katosivat ja itse monien muiden idioottien tavoin myin omani. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sen valmistamisen taitoa. Vaikka se toki on heille bisnestä se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmttää aivan kuten nähdessänijokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 09.08.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit