Sola Gratia




Onhan tästä ollut ennenkin puhe, että Neal Morse on valtavan tuottelias muusikko. Toki täytyy todeta, että tämän vuoden ensimmäinen levy sisälsi vain covereita. Pitää nekin sovittaa ja äänittää. Morse on myös nopea. Idea tästä konseptilevystä kylvettiin hänen mieleensä tammikuussa. Ja ettei ole liian helppoa, Morse laulaa aina samasta aiheesta, kristinuskosta. No aihe on laaja. Raamatussa riittää hahmoja. Sitten on vielä ne jotka ovat eläneet oikeasti. Oma Neal Morse -suosikkini on Sola Scriptura, joka oli aavistuksen muita tummempi sävyltään. Se kertoi Martti Lutherista, siitä teesityypistä.

Sola Gratia kertoo apostoli Paulista. Onko tuo suomeksi Paavali? Hän oli kaiketi se Jeesuksen kerhon ensimmäinen markkinointipäällikkö. Jesse on mukana myös vahvasti. Pieni hengenahdistus uhkaa jo levyn alkupuolella. Jätän tekstit omaa arvoonsa ja keskityn musiikkiin. Siitähän loppujen lopuksi on kyse. Kappaleista ja hienoista melodioista. Eikä mene kauan kun olen täysin uppotunut ja musiikin viemänä.

Viime vuonna Morselta ilmestyi Jesus Christ: The Exorcist -niminen, enemmän musiikaalia muistuttava levy. Tälläkin levyllä on kohtia jotka toimisivat musiikkiteatterin lavalla. Esimerkiksi paljon taustalaulajia hyödyntävä Building The Wall on sellainen. Pianolla ja laululla alkava pohdiskeleva Overflow toimisi myös musikaalissa. Laulu levyllä on jälleen kerran erinomaista. Siitä nämä eivät ole ikinä jääneet kiinni.

Hienosti toimii myös soitto. Rummuissa on tietysti Mike Portnoy ja bassossa Randy George. Neal Morse -levy ei ole Neal Morse -levy ilman noita kahta. Heidän lisäkseen levyllä soittavat The Neal Morse Bandista tutut Eric Gillette kitaraa ja Bill Hubauer. Tämä ei ole Bandin levy, koska tällä kertaa Neal kirjoitti kaiken musiikin. Päällikkö määrää. Itse en ole niin kiinnittänyt huomiota siihen millä nimellä mikäkin julkaisu on markkinoille laitettu.

Laulu toimii, soitto soi, entäs kappaleet? Ei tämä varsinaisesti pettymys ole. Oikeastaan Sola Gratia on yllätys. Se on vähemmän proge kuin pari viimeistä The Neal Morse Band -nimellä ilmestynyttä levyä. Jos nyt laitoit tämän progehyllyyn, ei sitä tarvitse lähteä hakemaan pois. En tarkoita etteikö levyllä olisi hienoja sooloja ja upeita instrumentaalikohtia, on niitä. Tämä on vaan jotenkin kepeämpi levy kuin aiemmat. Ihan normaalit Yes, Genesis, Pink Floyd jne -jutut tältä voi bongata, mutta jotenkin musiikki on ilmavampaa kuin muutamaan hetkeen. Never Change ja levyn hienoin teos Seemingly Sincere sisältävät tuota Floydia. Ehkä se tuo tilaa.

Epäilevä Tuomas sanoo, että tämä on vasta ensimmäinen osa Paavalin tarinasta. Jatkoa odotellessa voi tsekata esimerkiksi Morsen yhden bändin The Flying Colorsin live-levyn, joka ilmestyy vielä syksyn aikana. Näinä aikoina on hyvä olla Neal Morsen uskollinen seuraaja.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit