Big Joe Rides Again




Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaalisiin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä nuorukaisena hankin ensimmäisten joukossa juuri markkinoille saapuneen CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen kuitenkin vinyylilevyltä Big Joe Turnerin, loistavan tenorisaksofonisti Coleman Hawkinsin & kumppaneiden analogisesti äänittämää musiikkia, jonka 1992 perustettu saksalainen Speakers Corner Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin silloin kun LP-levyt katosivat kaupoista ja minä monien muiden idioottien tavoin myin omani muutamasta markasta divariin. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu kuitenkin hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sen valmistamiseen vaadittavaa taitoa. Vaikka julkaisutoiminta on toki heille bisnestä se tuntuu sydämessäni silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmittää aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Johnny Burgenin ja Arthur Johnstonin 1930-luvun pop-klassikko Pennies From Heaven tulee Sings Kansas City Jazz LP:n 1956 sessioista.

Petri Myllylä / 15.12.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit