Dirt - Redux




Magnetic Eye Reocrds on pieni levy-yhtiö, joka julkaisee kaikenlaista raskasta uutta musiikkia. Heillä on myös Redux-sarja, jonka idiksenä on osoittaa kunnioitusta vanhoja mestareita kohtaan. Reduxin ensimmäinen julkaisu oli uusi versio Jimi Hendrixin legendaarisesta Electric Ladyland -levystä. Sen jälkeen on versioitu Helmetin Meantime ja Pink Floydin The Wall. Nyt on vuorossa Alice In Chainsin läpimurtolevy Dirt.

Dirt on melkoisen raskas levy paitsi musiikiltaan että myös teksteiltään. Huumeet ja niistä riippuvuus olivat päällimmäisenä mielessä. Välillä muisteltiin veteraaneja ja heidän mielenterveysongelmia. Kaiken kaikkiaan Alice In Chains ui syvissä ja tummissa vesissä. Se pysyi enää hädin tuskin pinnalla.

Dirt Reduxilla esitetään kappaleet oikeassa järjestyksessä. Ne soitetaan myös yllättävän lähelle alkuperäisiä. Ei siinä mitään. Jotain omaa olisi voinut keksiä. Laulupuolella on kikkailtu. Thou esittää avausraita Them Bonesin. Laulajia on kaksi, niin kuin kuuluukin, toinen on soulahtava naisääni ja toinen on black metal -mörköäänellä nariseva mies. Jos minulla olisi valta, kumittaisin tuon miesäänen pois. Low Flying Hawks ottaa Dam That Riverin omakseen keventämällä tunnelmaa ja esittämällä kappaleesta rauhallisen version. Hign Priestin Rain When I Die on kuin hiilipaperikopio alkuperäisestä. Ei huono silti. Samaa voi sanoa Khemmisin Down In A Holesta.

Sitten jostain tulee virtaa lisää. These Beastsin Sickman lähtee vahvasti. Vähän teollisuusmetallimeininkiä on aina hyväksi. Space rock -trio Howling Giantille on annettu Rooster. Se suoriutuu siitä puhtain paperein. Hyvistä pörinöistä plussaa. Forming The Void laittaa Junkheadin säröiseksi ja vähän laahaavaksi doomiksi. Somnurin versio nimikappaleesta on vähän samaa osastoa, kuin edellinen. Ei paha. Backwoods Payback vääntää säröä vielä isommalle. God Smack kulkee sulavasti. Laulaja ei ole ihan varma ulosannistaan. Murista vai ei? Black Electricin on annettu mustapekka, eli Iron Gland. Mitä sille voi tehdä? Erikoisesti itsensä nimennyt -(16)- sai Hate to Feelin. Sillä on vähän samanlaisia ongelmia kuin Backwoods Paybackillä. Laulaja(t) on vähän epävarma tyylistään. Vokoniksella ei ole ongelmia Angry Chairin kanssa. Laulajan väkevä esitys on yksi levyn vahvimmista. The Otolithin Would päättää levyn vähän sekaviin tunnelmiin. Kappaleen groove on hukattu kokonaan kaikenlaiseen kilkutteluun ja huokailuun. Ainakin versio on erilainen.

Tosi kiva, että Magnetic Eye Records antaa näin monelle uudelle bändille mahdollisuuden päästä näkyville. En vain tiennyt, että maailmassa on näin paljon huonosti nimettyjä bändejä. Vitsi.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit