All-American Alien Boy




Ian Hunterin ja Mick Ronsonin yhteistyön kaaduttua, kultakutrinen Hunter kasasi huippulahjakkaista muusikoista itselleen uuden bändin. Tähän porukkaan liittyi esim. tuolloin suurelle yleisölle vielä tuntematon jazzbasson mestari, tuleva Weather Report mies Jaco Pastorius.

All-American Alien Boy on tavallaan teema-albumi. Lähes kaikki sen kappaleet käsittelevät Englannista Yhdysvaltoihin muuttaneen Hunterin havaintoja uudesta kotimaastaan ja erityisesti sen eroista Englantiin. Musiikillisesti tämä on edeltäjäänsä vaativampi ja itselläni kesti pitkään tulla sinuiksi levyn kanssa. Sen sävellykset eivät aluksi sytyttäneet minua samalla tavalla kuin esikoislevyn. Nimikkobiisin lisäksi muusta materiaalista löysin ensiksi rokkaavan Restless Youth. Omaelämänkertainen Irene Wilde miellyttää tarinaltaan (tyttö jätti nuoren Hunterin ja ehdotti tälle tähdeksi tulemista!).

All-American Alien Boy on hyväsoundinen levynja siitä huokuu tekijöiden soitannollinen ammattitaito, ja onkin pienoinen ihme että näin hyvää jälkeä on saatu alle neljän viikon ajassa. Itselläni on levyhyllyssä amerikkalaisille radioasemille jaettu promolevy valkoisine etiketteineen mutta myös sen juhlavuosi-CD. Jälkimmäisen kuuntelu on jäänyt vähiin vaikka sillä on joitakin herkkuja. Yhden aiemmin julkaisemattoman biisin lisäksi CD:n extroina on single-editointi nimikkokappaleesta sekä neljän kappaleen ns. early version.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit