Into The Mirror Black




Ajatella, että Santuacryn Into The Mirror Blackin julkaisusta on jo 30 vuotta. Muistan kuin eilisen, kun Headbangers Ball esitti levyn hittikappaleen Future Tense. Olihan miesten hiuksilla mittaa! Mikä biisi! Ja mikä laulaja! Warrel Danen ääniala oli huima. Hän lauloi korkealta, mutta kuulosti silti häijyltä. Valitettavasti hän ei ole enää keskuudessamme juhlistamassa tätä levyä.

Sanctuary on kotoisin Seatlesta. Siinä kaupungissa on jotain jännää. Sieltä tulevat ja tulleet bändit ovat jotenkin erikoisia. Ne pääsevät pinnalle. Ne huomataan. No ainakin itsestä on tuntunut siltä. Queensrÿche, sanooko mitään? Soundgarden? Okei, yritin. Joka tapauksessa tälläkin ryhmällä on oma soundinsa. Into The Mirror Blackilla on aavistus perinteistä heviä, sitä Acceptin tapaista, ja toisaalta se flirttailee vähän progressiivisen ja jopa thrash metallin suuntaan. Tuohan on edelleen ihan toimiva konsepti. Future Tense, Taste Revenge Long Since Dark, on melkein mahdotonta sanoa parasta biisiä. Levy on täynnä niitä. No sanon The Mirror Black.

Vähän tuhdimmin soivaksi tuuntatun levyn lisäksi on juhlan kunniaksi tarjolla kolme demo-raitaa ja aiemmin vain promootioon tarkoitettu konserttiäänitys. On harmi, että yhtye ei aikanaan Suomeen asti päässyt visiitille. Liven perusteella kokemus olisi ollut unohtumaton. Ota tämä juhlapainos haltuun paikkona.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit