The Lost Machine - Live




Voivod! Voivodin edellisestä livelevystä on aikaa. Warriors Of Ice ilmestyi vuonna 2011. Silloin tuntui, että kaikki on mahdollista. Bändi oli kovassa iskussa. Blacky oli taas kokoonpanossa ja meininki muutenkin mallillaan. Uudesta musiikista puhuttiin. Sitä myös saatiin. Pari vuotta liven jälkeen ilmestynyt Target Earth oli vähintäänkin kelvollinen tuotos bändiltä jolla oli ilmeisesti aika paljon sisäisiä riitoja. Kävivät kiertueella ja Suomessa keikalla ja sitten kokoonpano vaihtui. Nyt on bassossa Rocky. Away, Snake ja Chewy ovat pitäneet paikkansa. Uusi nelikkö teki ensin sinkkujen puolikkaita. Kokonaan omiin nimiin meni Post Society -EP. Oli mojova. Ja niin oli myös kaksi vuotta sitten ilmestynyt viimeisen kokoonpanon ensimmäinen kokopitkä The Wake.

Keväällä ilmestynyt The End Of Dormancy -EP antoi viitteitä bändin live-kunnosta. No sehän todettiin suunnilleen kaksi vuotta sitten Tavastialla erinomaiseksi. Nyt live-herkkua on tarjolla kokonaisen konsertin verran. Luulen, että Montrealin jazz-kokoontumisesta äänitetty keikka olisi voinut olla mielenkiintoisempi, mutta nyt on tyytyminen tähän Quebecissä, bändin kotikaupungissa, esitettyyn.

Tyytyminen ja tyytyminen. Kiitollinen pitää olla. Elävästä musiikista, kun on nyt puutetta. Ja sitä paitsi The Lost Machine - Livestä tulee vuosien kuluttua klassikko. Sanokaa minun sanoneen. Settilista ja esittäminen on sen verran kovaa! Killing Technology -intro, "We're Connected" ja siitä sitten bassonpörinällä Post Societyyn. Huima alku! Dimension Hatrössin Psychic Vacuum, ihan tuore Obsolete Beings ja suosikkini Angel Rat -levyltä The Prow takavat, että meininkiä piisaa.

Kuten jo mainitsin, setti on hyvä. Kappaleita on melkein kaikilta aikakausilta. E-Forcen ja Jasonicin jaksoja bändi välttelee. Suotta. Hyviä ralleja olisi niilläkin. Tuo ei sitten ollut moite. Into My Hypercude ja Pink Floud -laina edustavat vuoden 1989 Nothingface-levyä, Killing Machinelta on mukava vain Overreaction. Levyn nimi on otettu The Outer Limitsin The Lost Mchinelta. Kappaleesta on myös video. Onkohan koko keikka kuvattu? Toivottavasti.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit