Live In London




Muistan nähneeni Peripheryn ainakin kerran livenä. Paikka oli Helsingin Circus ja mukana oli muitakin orkestereja, ehkä Shining ja Devin Townsend Project. Silloin ei vakuuttanut. Soitto kyllä sujui, mutta lavameininki oli kovin staattista. Ehkä heillä oli upouudet Vansit tai jotain.

Viime vuoden Hail Stan oli hyvin lähellä häränsilmää. Erittäin kova levy siis. Sen alkuun bändi otti luulot pois kuulijalta. Reilun vartin mittainen Reptile pakotti aloilleen. Oli keskityttävä. Miten vastaava toimii yleisön edessä? Sehän haluaa elää biisin mukana. Sieluni silmin näen, että lontoolaiset bailaavat elämänsä kyllyydestä. Bändi ainakin kuulostaa ja tuntuu elävän. Homma toimii!

Live in London on jenkkien ensimmäinen konserttilevy. Tulee hyvään aikaan. Näille on nyt tilaus. Ainakin tänne kelpaa. Keikan alkupuolella yleisöä moukaroidaan raskaasti. Toisena kuullaan Church Burner, joka on erittäin raskasta mäiskintää. Sitten on aika antaa Spencer Sotelon äänihuulille lepoa. Remain Indoors on kappaleena raskas, mutta sen lauluosuus ei ole ehkä ihan yhtä haastava kuin konsertin alkuosuuden. Kyllähän hän mielellään ärjyy. Ja tekee sen hyvin. Itselleni puhdas laulunsa on miellyttävämpää kuunneltavaa. Se toimii paremmin. Siinä on enemmän persoonallisuutta.

Follow Your Ghostilla ryömitään lähes samalla temmolla kuin koko keikan alkuosuus. Vauhtia nyt! Näiden uusien kappaleiden joukossa vanha Scarlet tulee kuin tilauksesta. Tuntuu kulkevan, vaikkei oikeasti mikään pikakiitäjä olekaan. Setin alkupuoli oli kovin ankara. Vuoden 2012 This Time It's Personalilta napattu popahtava Scarlet toimii hyvin vedenjakajana. Se aloittaa myös hittiputken. Marigold, It's Only Smiles ovat herkkuja. Psychosphere ja Blood Eagle palauttavat vaikeuden, sen valitseville. Sanaleikki, ottakaa selvää, jos ei heti auennut. Lune päättää keikan kauniisti.

Alkuun tuntui, että kokonaisuus on vähän tasapaksu. Hail Stanilta on mukana viisi kappaletta ja Select Difficultylta kolme. On sitä vaikeaa. Ehkä Juggernauteilta olisi voinut tuoda sekaan vähän väriä. Alphalta on sentään yksi, Psychosphere, mutta se on myös tätä ärjympää osastoa. Hyvä tämä keikka, tai livelevy, on näinkin. Jätti nälkää ja toisaalta mahdollisuuksia. Ensi kerralla sitten mukaan niitä harvinaisuuksia.

Tero Honkasalo

 

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit