Power Up




Vancouverista julkastiin valokuva. Siinä Phil Rudd ja Brian Johnson olivat tupakilla. Jos luette tätä, tiedätte keitä he ovat. Sydän jätti iskun välistä. Niinkuin pummpuhuolia ei olisi ollut jo tarpeeksi. Hetkinen, ehkä sittenkin. Nuohan saivat kenkää. Loput jäivät eläkkeelle. Voisiko olla mahdollista, että Eiskadeiska tekisi vielä uutta musiikkia. Fani heräsi kuolleista.

Ei voi herätä henkiin, jos ei ole menehtynyt. Mikä fanin tappoi? Nyt pitää mennä ajassa taaksepäin pitkälle. Taisi olla kesä 1986 kun AC/DC:m Fly On The Wall oli parhautta. Who Made Who -kokoelma oli kovassa soitossa. Metallipäälle maistui myös perinteisempi rock. Mikä on enemmän ruisleipää kuin AC/DC? Ei mikään. Bon Scott oli edelleen tietty kovinta, mutta Brian Johnson ihan hyväksytty. Parin vuoden kuluttua ilmestynyt Blow Up Your Videosta tuli samanlainen kestosuosikki kuin kärpäslevystä. Keikka oli kova. Sitten tapahtui jotain. Razor's Edge oli huono. Se oli samanlainen kuin aiemmatkin, mutta silti se oli huono. Fani minussa koki pienen kuoleman.

Ennen tämän levyn kuuntelemista minulla oli rästejä. Olin käynyt AC/DC:n keikalla viimeksi Stiff Upper Lip -kiertueella. Silloin tosin kahdesti. Pidin vanhoista hiteistä. Uusi levy ja uudet kappaleet eivät sytyttäneet minkäänlaista paloa. Niinpä bändi taas jäi. Fani sisälläni kuoli hitaan kuoleman. Kaksi viimeisintä AC/DC-levyä oli jäänyt kokonaan kuuntelematta. Kokeilin. En pettynyt, mutta mielestäni en ollut menettänyt mitään. Tämä bändi maalasi itsensä nurkkaan jo aikoja sitten. Siellä ei ole pelitilaa ja ainakaan siellä ei muututa miksikään. Se ei hyväksy uudistumista itse, eivätkä varsinkaan sen fanit moista suvaitse. Korkeintaan uusi Back In Black kelpaisi, mutta miten se on mahdollista, kun se on jo tehty? Voittaa ei siis voi. Voi vain pelata. Angus jaksaa jatkaa. Hyvä!

Vancouver ehti unohtua. Sitten Twitterissä oli kuva jossa oli edellisen levyn kokoonpano. Ihmekö? Sittenkin! Odotin tätä levyä. Toivoin ihmettä. Sinkkulohkaisu Shot In The Dark oli hyvä. Tuttu ja turvallinen. Odotin enemmän. Liikako? Kyllä. Avausraidan pitää olla erinomainen. Jotenkin liikaa yrittävä Realize ei ole. Varmana eivät avaa sillä keikkaansa. Ensimmäinen single ja Kick You When You're Down ovat sellaisia, että uskon niiden toimivan livenä. Witch's Spell ja Demon Fire kulkevat, mutta jotenkin en jaksa uskoa niiden lentokykyyn. Loput ovat enemmän tai vähemmän albumiraitoja, eli sitä täytettä mitä vaaditaan, että voidaan julkaista kokopitkä. Onko tämä parempi kuin Black Ice tai Rock Or Bust? Vastaus on kyllä. On tämä verevämpi ja menevämpi. Tällä on nimensä mukaisesti virtaa. Ehkä vähän myös vaihtelua, kokeiluja. Mitä juuri kirjoitin? Kyllä, on tällä vähän uusia koukkuja. Just sopivasti. Uskon, että ne jotka ovat aina halunneet AC/DC:ltä sitä yhtä ja samaa, saavat sitä tästäkin. Ja ovat tyytyväisiä. Onhan tämä rockia! Pettymyshän on loppujen lopuksi vain sitä että odotukset johonkin ovat liian kovat.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit