Lost'n'Found - Live in Tilburg




Riversiden debyyttilevy Out Of Myself oli aikanaan valtavan hieno. Se julkaistaan piakkoin uudelleen, ehkä siitä siis jossain toisessa arviossa. Ensilevytys piti mainita siksi, että bändi kolahti minulle niin kovaa, että halusin heidät Suomeen keikalle. Pitkähkön väännön jälkeen tuo onnistui 9.11.2007. Paikka oli Nosturi ja lämppärinä kotimainen Subspace Radio. Niin mitä sitten, mietitte? Tapasin tuolloin ensimmäisen kerran yhtyeen kitaristin Piotr Grudzinskin. Hän oli ystävällinen, kohtelias ja jollain tapaa ujon oloinen mies. Ja mielettömän kova kitaristi.


Lost'n'Found - Live in Tilburg on äänitetty vuonna 2016 Love, Fear and the Time Machine -levyn kiertueelta. Tilburgin 013 on valtavan hieno keikkapaikka ja siellä kuvatut konsertit ovat yleensä hyvin näyttäviä. Tämä ei ole poikkeus. Settilista on erinomainen. Bändi on huikean tarkassa vireessä. Yhtyeen edellisestä DVD:stä Reality Dreamista on jo sen verran aikaa, että uudelle livelle ja konserttileffalle todellakin oli tilaus.

Konsertin avaa Piotrin kitara. Lost alkaa herkästi ja saa loppua kohden voimaa. Melkein funkisti lähtevä Feel Like Falling kuullaan toisena. Vielä ollaan vähän varovaisella ja odottavalla kannalla. Sähäkkä Hyperactive vie sitten mennessään. Varsinkin kuvan kanssa se toimii huikean hienosti. Panic Room ja The Depth Of Self-Delusion ovat herkkua basson ystäville. No on koko keikka, mutta nuo varsinkin. Saturate Me on niille joiden mielestä progemetallissa pitää olla rankat kitarat ja komeat kiipparit.

Kakkoslevyn aloittava Egoist Hedonist on ehkä suosikkini tai sitten Shrine of New Generation Slaves -kiekolta napattu pitkä Escalator Shrine. No oikei, loppuun on jätetty helmiä ja ensimmäisenä encorena kuultava Out Of Myselfin avausraita, eeppinen The Same River on todella säihkyvä sellainen. Ja kyllä se intro on pitkä. Found päättää levyn yhtä rauhallisesti kuin Lost aloitti.

Piotr Grudzinski oli Riversiden perustajajäsen. Hän menehtyi vähän tämän kiertueen jälkeen. Onneksi musiikki elää. Tämä keikka oli alunperin julkaistu vain fan clubin jäsenille. Nyt se on tarjolla kaikille komeana 2CD:n ja DVD:n pakettina.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit