Blue Wild Angel (DVD & CD)




Kolme viikkoa ennin Jimi Hendrix kuolemaa edeltänyt keikka julkaistiin viimein kokonaisuudessaan vuonna 2002. Hendrix oli vuoden 1970 Isle Of Wight -festivaalin pääesiintyjä ja hän käytti sitä esitelläkseen uransa suurimmalle yleisölle uusia, suunnitellulle tuplalevylle tulevia kappaleitaan.

Blue Wild Angel todistaa erinomaisesti kaksi kuolematonta faktaa. Ensinnäkin, ennemmin tai myöhemmin kaikki kuolleen artistin edes siedettävän laadukkaat äänitykset julkaistaan. Toiseksi Blue Wild Angel todistaa sen ettei ole olemassa sellaista artistia, joka olisi aina innostava ja jännittävä. Tämä keikka ei ole missään tapauksessa Jimin parhaita. Pitkän esiintymisen aikana bändi uppoaa välillä suohon, ja parhaimillaan nousee sieltä lähes pystyyn. Lover Man, Red House ja In From The Storm ovat omat suosikkini harvoin kuuntelemaltani levyltä.

Omastakin hyllystäni löytyvä Isle Of Wight LP julkaistiin jo 1971, mutta sillä ei ole keikasta kuin noin neljännes. Blue Wild Angel on siinä mielessä juuri sitä mitä fanit haluavat eli kokonaisia keikkoja. Valitettavasti Jimi ei ole millään tavoin maaginen tällä keikalla. Mikäli sinulla on pakkomielle hankkia kaikki Jimin levyt, sinulla arvatenkin on jo tämä. Mutta mikäli olet vasta tutustumassa Hendrixin laajaan konserttitarjontaan, jätä tämä väliin. 

Sony uusintajulkaisi keikan kuvallisen formaatin 2012. Siihen oli löytynyt bonuksena uutta kuvamateriaalia Hey Joesta, joka ei ollut mukana kymmenen vuotta aiemmin julkaistulla DVD:llä. Itselläni on keikasta Blu-ray, mutta sen kuvallinen tai äänellinen ero DVD:hen verrattuna on mitättömän pieni.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit