Nö Sleep At All




Giants of Rock -festari Hämeenlinnassa oli iso juttu. Se oli sen verran lähellä, että sinne sai luvan lähteä. Festarin ensimmäisenä vuonna 1987 isot nimet olivat Dio ja Helloween. 1988 meininki oli rujompaa. Pääesiintyjä oli Motörhead jonka siivellä Härmään pääsi Girlschool. Kotimaisia nimiä oli paljon. Vanhoja jarruja kiinnosti eniten Hurriganesin uusi tuleminen. Itse olin innoissani Stonesta. Yö, Miljoonasade, Mamba, Boycott ja Playmate eivät varsinaisesti ole rockin jättiläisiä.

Motörhead oli se juttu. Sen vuoksi oltiin matkaan lähdetty. Voitte kuvitella, että ennen keikkaa Orgasmatron-t-paitaan saatu Phil Campbellin nimmari oli kova juttu. Lemmy paiskasi kättä, muttei antanut käsialanäytettä. Sain sen myöhemmin.

2.7.1988 ei tiedetty, että Motörhead äänittäisi konserttinsa. Mukana oltiin silti täysillä. Seurasin keikkaa aika edestä keskeltä, enemmän Campbellin puolelta. Lava oli korkea, ja niinpä ihan eturivistä näki huonosti, jos ei päässyt kiipeämään aidalle. Olin hetken ja opin, että siinä menossa putoavat silmälasit.

Doctor Rock avasi setin. Olin haltioissani, kuin Dio-fani vuotta aiemmin. Legendaarinen Stay Clean kuultiin toisena. Ei kuulla tällä levyllä. Alkuperäinen Nö Sleep At All ei ollut kokonainen keikka. Uudet biisit olivat pääosissa. Traitor jyrää. Toimii paremmin kuin levyltä. Jylhä Metropolis seurasi. Ei kelvannut mukaan ensipainokselle. Dogs osoitti, että bändi uskoi tuolloin uuteen Rock'n'Roll -levyyn. Niin minäkin. Oli sitä parasta, joten ei valituksia.

Ace Of Spadesin myötä vauhtia tuli lisää. Se jäi päälle Eat The Richin ajaksi. Ei se varsinaisesti hidastu Built For Speedin aikana. Animal oli liekeissä. Tai ottanut liikaa vauhtia ennen lavalle astumista.

Deaf Forever on suosikkini tältä liveltä. Se vaan on hie-no! Sitten bändi yllätti! Just 'Cos You Got The Poweria ei ollut uusimmalla levyllä. Oli Eat The Rich -sinkun b-puolella, mutta ei Hyvinkäältä kaikkea saanut. Oli juhlava hetki kuulla ihan uutta Motörheadia elävänä tuhansien muiden mukana. Church of Motörhead!

Killed By Death on pettymys. Ei se silloin tietenkään ollut. Nyt kuunneltuna se kuulostaa vähemmän uhkaavalta, vaikka Lemmy kovasti ärjyykin. Campbellin ja Wurzelin live-saundi oli vähän kesy. Viimeisenä ylimääräisenä kuultu Overkill toimii aina. Sen loputtua bändi jätti soittokamansa lavalle. Niiden valitukseen loppuu tämä live. 12 biisiä. Enemmänkin olisi maistunut. Lemmy tiesi miten fanit jätetään nälkäisiksi seuraavaa keikkaa varten. Itselläni siihen kului luvattoman monta vuotta. Motörheadia en enää kovin ahkerasti kuuntele. Nö Sleep At Allia silti aika usein.

Tero Honkasalo

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit