Somewhere Else




Marillion mainostaa tehneensä enemmän levyjä kuin The Beatles ja U2. The Ramones julkaisi uransa aikana 14 studiolevyjä. Somewhere Else on Marillionin 14. albumi. Muutama vuosi sitten yhtye julkaisi Marbles-nimisen tuplan. Se oli täynnä täydellistä musiikkia. Otan tuon levyn edelleen matkoilleni matkamusiikiksi. Noihin kappaleisiin ei kyllästy. Odotukset olivat siis suhteellisen korkealla tämän jatko-osan suhteen.

Levyn avaavasta The Other Halfin kolhosta rumpusoundista asti on selvää, että kaikki ei ole ennallaan Marillionin leirissä. Tuottaja Dave Meegan on poissa. Uusi mies Mike Hunter ei ole aivan onnistunut esikoistyössään tämän vuoden 1989 keväästä asti yhdessä levyttäneen kokoonpanon kanssa. Ehkä tätä levyä täytyy pitää jonkinlaisena uutena alkuna. Kunhan Mike tutustuu yhtyeeseen vielä paremmin, ehkä parempaa on odotettavissa.

Ensimmäinen single See It Like A Baby kuulostaa kovin kepeältä ja 90-lukuiselta. Jylhä ja surumielinen Thank You Whoever You Are voisi olla Marbles-sessioista. Toys on lyhyt, meluisa, yhden hokeman ympärille rakennettu Stone Temple Pilotsilta kuulostava välipala. Pianolla alkava nimikappale on kuin lyhyt versio Marblesin huikeimmasta teoksesta Ocean Cloudista. A Voice From The Past on hyvin samaa sarjaa kuin edellisen levyn Invisible Man. Ei se ole tietenkään yhtä hyvä. No Such Thing kuulostaa mitättömältä. Siitä puuttuu se upea idea, joka mieleenpainuvissa kappaleissa on. Samaa voi sanoa hieman äänekkäämmästä, mutta muuten yhtä tyhjästä The Woundista. Marillionin laulajasta Steve Hogarthista on vanhoilla päivillään tullut kovasti kantaaottava ja maailman ongelmista muistuttava. Ei ole yllätys että The Last Century For Manissa haetaan ihmiskunnalle apua Jumalan suunnalta. Tunnelataus laulussa on valtava. Tämä on uusi This Is The 21st Century. Levyn päättävä Faith alkaa akustisella kitaralla ja h:n herkällä falsettiin kohoavalla laulelulla. Kappale kasvaa loppua kohden, mutta sellaista varsinaista tajunnanräjäyttäjää, jota levyn loppuun odottaisi, siitä ei ikinä muodostu.

Pettymyshän tämä levy on, ei sitä voi kieltää, mutta ajan kanssa se kuulostaa paremmalta ja paremmalta. Kyllä ihmismieli on ihmeellinen. Marillionin on pakko tehdä erinomaista musiikkia ja jos se ei tee, muutetaan arviointikriteerejä. Hyllyyn tämäkin levy jää, ei se paikka ole jossain muualla.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit