Mr.Big




Mr. Big oli yksi mielenkiintoisimmista jutuista 80-luvun lopun hevissä. Bassotailteilija Billy Sheehanin ympärille oli kasattu kova bändi. Kitaristi Paul Gilbert oli tuttu Racer X:n parilta LP:ltä ja varsinkin erittäin kovalta live-levyltä Extreme Volume. Hän esiintyi myös kitaransoiton opetusvideoilla. Lause:"And now the same thing but faster", tuli tutuksi. Rumpali Pat Torpey oli monessa kokoonpanossa soittanut ammattilainen. Solisti Eric Martin oli hänkin jo menestyjä.

Mr. Big julkaistiin kesällä 1989. Se ehti vielä koululaisen kesälevyksi. Kuuntelin sitä silloin paljon. Levyllä on erinomaisia kappaleita, moneen tyyliin. Avausraita Addicted To That Rush on tietty se kaikkein kovin. Minäkin pidin Rushista, ehkä enemmän kuin mistään muusta bändistä tuohon aikaan. Eric Martinin ääni oli oikeastaan ainoa asia, joka hieman epäilytti. Se oli jotenkin pehmeä ja rosoinen samaan aikaan. Brian Adams, muttei sinnepäinkään. Toimi hyvin. Häneltä käy rock ja soft. Tietty levyllä piti olla myös hempeilyä, muttei sokerihumalaan asti.

Mr. Big kuulosti sekä uudelta että vanhalta. Sillä oli moderni ulkoasu, mutta jotenkin vanha sielu. Blues oli siellä jossain kaiken pinkin takana. Siksi on helppo ymmärtää, että laina- ja CD:n bonuskappaleeksi oli valittu Humble Pien 30 Days In A Hole. Voi mahoton, kun toimii! Yhtyeen omista biiseistä armoton Merciless ja määräävä Take A Walk toimivat yhtä hienosti. Blame It On My Youth oli myös hyvä. Sen sanoma oli kätevä pölliä tuohon aikaan. Sori, mut oon vielä niin nuori. Toimi! Vaikkei miljoonia myynytkään, tämä on yksi kaikkien aikojen kovimpia ensilevyjä. Väitän.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit