Join The Army




 

Ostin Suicidal Tendenciesin kakkoslevyn Join The Army tuoreeltaan. Ja tuoreelta se kuulostikin. Ja tiukalta. Ja nopealta. Sellaiselta, että tätä kuuntelen aina. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin se on kestänyt aikaa huonommin kuin muistin. 

Join The Army ilmestyi vuonna 1987. Silloin thrash metal oli kovassa nosteessa. Suicidalin kokoonpano oli muuttunut. Bändin debyytin jälkeiset vuodet olivat olleet vaikeat. Soittajat vaihtuivat ja bändi ei saanut esiintyä kotikaupungissaan. Useiden muutosten jälkeen kitarassa oli nyt Rocky George ja rummuissa R.J. Herrera. Bassoa soitti vielä levyllä Louiche Mayorga, jonka nimi löytyy monen biisin tekijätiedoista. Mike Muirin nimi on kaikissa. 

Join The Army kuulostaa hyvin vähän bändin debyytiltä. Punkia on vähemmän ja metallia enemmän. Sekä kitara- että rumpuosastolla on tapahtunut huikeaa kehitystä. Bändi soittaa raskaammin ja sooloissa on jopa tilutusta.

Join The Army on ehkä vähän vakavampi levy kuin edeltäjänsä. On sillä toki huvittavat hetkensäkin. Tosin aikoinaan Possessed to Skate oli kirjoitettu varmasti ihan vakavissaan. Mike Muirin veli oli menestyvä skeittaaja. Videolla oli hurja meininki. Skeittibuumi levisi Suomeenkin. En oppinut.

War Inside My Head kuullaan edelleen keikoilla. Melkein hitti. Myös levyn nimikappale on tärkeä. Sillä Muir esittää asiansa melkein räpäten. Räppääviä metallibändejä oli jossain vaiheessa pilvin pimein.

Yllättävän hidas A Little Each Day ja vastaavasti nopea I Feel Your Pain ovat mainitsemisen arvoisia biisejä. Muut ovat albumiraitoja. Osa niistä on sellaisia joita Muir teki eri bändien ja kokoonpanojen kanssa, kun Suicidalilla oli ongelmia pysyvän kokoonpanon kanssa. Ne eivät ole kovin tärkeitä, mutta ilman niitä levy ja yhtyeen historia olisi erilainen.

Join The Armyn tuotti Lester Claypool. Kyllä, hän oli Yngwie Malmsteenin varhaisten levyjen tuottaja. Soundi on yksinkertainen. Jonkinlainen uusintapainos olisi paikallaan. Bändi on tosin itse levyttänyt tämän ja ensimmäisen levyn biisejä uudelleen. 


Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit