Relentless




Sweet Oblivion 2 Cover.jpg

Sweet Oblivion - Rentless

Ennen vanhaan ei tehty projekteja. Oli oikeita kunnollisia ja kunnianhimoisia bändejä. Niiden kokoonpaissa tapahtui muutoksia, mutta tyyli ja meininki säilyivät. Yleensä muutokset olivat pieniä. Vaihdettiin basistia tai rumpalia. Laulajaa vaihtoivat vain todella isot nimet kuten Deep Purple tai Black Sabbath. Vaihtamalla ei aina parantunut, vaikka hetkeksi virtaa tulikin. 

Italialainen Frontiers-levy-yhtiö on vienyt kokoonpanon muuttamisen ihan nextille levelille. Sweet Oblivion julkaisi pari vuotta sitten levyllisen musiikkia entisen Queensryche-solisti Geoff Taten kanssa. Tuolla levyllä soittaneet tyypit eivät ole enää mukana tällä "bändin" kakkoslevyllä.

Muutos voi olla hyväksi, kun projektin ideana on matkia Queensrychen Operation Mindcrime- ja Empire -levyjä. Kuka muka keksisi useamman levyllisen verran ihan kuin se ja se -riffejä ja biisejä? Mutta jos sama tehtävä annetaan, joka kerta eri kitaristille, hän saattaa onnistuakin. Voi olla, että on käynyt tsägä, mutta Sweet Oblivion on osunut maaliin kaksi kertaa putkeen. Myös ensimmäinen levy on hyvä.

Geoff Taten ääni on hienossa kunnossa. Hän laulaa erinomaisesti. Myös melodiat ja kappaleet toimivat. No kai nyt! Sillä ihan pastissiahan tämä on. Olkoon vaan, sillä hyvältä kuulostaa. Jos pidät melkein Queensrychen kuuloisesta musiikista bändin oikean solistin esittämänä, ota ihmeessä tämä levy haltuun.

 

Tero Honkasalo

 

 

 

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit