Beat Up By Rock N' Roll




TommysCover.jpg

Virvelin pärinällä lähtee. Pikkuhiljaa koko bändi yhtyy biisiin. Komppi on vähän kantikas. Se käy päälle. Se on ajalta jolloin rock ja rakkaus olivat muotia ja tupakasta tuli hassu olo. Nopeusrajoituksia ei ollut ja turvavyöt olivat vain nynnyille. Laulajan äänessä on aimo annos räkää. Kaveri kurlaa Jack Danielsillä ja juo 99 oktaanista menovedeksi. Rääkyminen ja karjuminen on tullut tutuksi. Kitara kirskuu, kun sitä rääkätään. Basso pörisee ja lahkeet lepattavat. Soundi on kuiva, mutta soitto suorastaan roiskuu hikeä. Kitaraa kierrätetään vielä hetki ennen seuraavan riffin hakkaamista.

Tommy Clufetos tuli viimeistään siinä vaiheessa heviväen tietoisuuteen, kun hän korvasi Bill Wardin Black Sabbathin rumpujakkaralla. The End loppui aikanaan. Piti keksiä tekemistä. Seuraavaksi Tommylle antoi paikkansa The Dead Daisies -kannuttaja Deen Castronovo. Ted Nugentin, Alice Cooperin ja Ozzyn bändissä kannuksensa hankkinut soittaja on kova luu. Missä tahansa yhtyeessä.

Vähintään yhtä kovaa on rock hänen ensimmäisellä soololevyllään. Tällä levyllä ei ole mitään nättiä. Se on pelkkää keskisormea alusta loppuun. Kun Deep Purple, Led Zeppelin ja Black Sabbath aloittelivat hommaa Briteissä, Amerikan autotalleissa soitettiin vähintään yhtä kovaa matskua, jopa kovemmalla kiihkolla. MC5, Stoogees, Alice Cooper tulevat mieleen. Australian AC/DC:tä ei voi sivuuttaa. Silläkin on rock'n'roll -esikuvansa. Tommy's Rocktrip on täynnä tuota alkuaikojen kiihkoa ja kiimaa. Se on yhdistelmä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mikä paras biisi? Tämä on LP, se kuunnellaan kokonaan, ei tältä valita sinkkuja hiteiksi. Levy soittimeen, luu ulos ikkunasta ja baanalle. Mikä turvavyö?

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit