Live At The Montreux 1983




Olen lukenut että 80-luku on ollut juurimusiikille kaikkein vaikein vuosikymmen menestyä. Musiikintekijät ja kuulijat innostuivat teknologian saavutuksista ja soundimaailma muuttui syntetisaattoreiden, rumpukoneiden ja muiden efektien myötä. Harva vuosituhannen kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä syntynyt blues-muusikko oli niistä kiinnostunut, olihan osa heistä jättänyt hankkimatta itselleen edes sähkökitaraa.

Perjantaina heinäkuun 15. Montreux Casinon lavalle kipusivan Hookerin lisäksi John Hammon, Willie Dixon ja Luther Allison. Dixonin keikalta julkaistiin vinyyli pari vuotta myöhemmin ja Luther Allisonin live-CD kokoelmalla on yksi biisi hänen setistä, mutta John Hammondin keikasta ei ole julkaistu vielä mitään. Hookerin keikka oli julkaistu aiemmin hämärämiesten toimesta mutta vasta 2020 suoratoistopalveluun tuli virallinen versio. Vinyylin ostajat saavat keikan yhdessä 1990 keikan kanssa.

Keikan päätösraidalla Boogie Chillen' lavalla nousee myös Luther Allison.

Petri Myllylä / 11.01.2022


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit