Live In Maui




Vuonna 1971 ilmestynyt Rainbow Bridge -leffa sisältää Jimi Hendrixiltä 17 minuutin editoidun esiintymisen. Jimin Hendrixin vuonna 1973 kuolleen managerin (mahdollisesti ennen manageriksi ryhtymistä kuninkaallisessa salaisessa palvelussa työskennelleen) Michael Jeffreyn tuottama raina on täyttä huuhaata. Mies sitoi Jimin elokuvaansa helmikuussa 1970 lupaamalla että kitaristi tulee säveltämään leffan musiikin (jota hän ei todellakaan tehnyt). Saadakseen sekavalle meditaatio/jooga/surffaus/hippiaate -leffalle edes jotakin mahdollisuutta menestyä Jeffrey lennätti Hendrixin bändeineen ja roudareineen Hawaijille "lepäämään" eli osallistumaan leffaan. Nopeasti kasattu ei-mainostettu esiintyminen saatiin osaksi filattua, mutta tulivuoren juurella kilonmetrejä lähimmästä tiestä soitettu keikka kärsi niin paljon tuulisista olosuhteista että äänitysten luultiin olevan käyttökelvottomia sen jälkeen kun mainittu 17 minuuttia saatiin kasaan vain äänittämällä rumpuraidat uudestaan (Jimin kuoleman jälkeen).

Michael Jeffreyn yhtiökumppani John Hillman ei kunniottanut 1995 syntynyttä oikeuden ratkaisua, joka siirsi Jimin musiikin oikeudet hänen perikunnalle. Hillmanin käsissä on iso kasa Jimin tekemiä nauhoja, ja hän on liisannut niitä vuodesta 2002 lähtien Purple Haze Recordsille ja 2007 alkaen Jeffreyn perikunnan nauhat omistaneelle Ed Chalpin Rock of Ages -yhtiölle. Yhtiöt julkaisvat 2002 ja 2007 Hawailla 30.7.1970 soitetut kaksi keikkaa, joista samannimisessä elokuvassa nähdään parin biisin verran. Jälkimmäisen yhtiön julkaisulta löytyy ensimmäisen keikan päättänyt Yhdysvaltojen kansallishymni sekä toisen keikan päättänyt Hey Joe. Jos biisit todella tulevat Maui'n keikalta, Hendrixin perikunnalla ei taida olla koko keikkaa hallussaan sillä viralliselta julkaisulta ne puuttuvat (sekä perikunnan asiamiehen John McDermottin encyclopediasta).

Jimin perikunta ei pitänyt kiirettä keikan virallisessa julkaisussa vaan ajoitti sen varmasti kaupallisesti onnistuneesti myöhäissyksyyn 2020. Ensimmäisen keikan parasta antia oli hybridi Hey Baby (New Rising Sun)/In From The Storm, joka löytyy 2000 julkaistulla boxilla.

Kahden CD:n tai kolmen LP:n välissä on Blu-ray, jolta löytyy Hawaijin matkan dokkari nimeltä Music, Money, Madness.

Petri Myllylä /13.09.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit