Savage Amusement




Petyin tähän levyyn valtavasti eikä elämäni toinen Scorpions-keikka (Helsingin jäähalli 18.1.1989) vahvistanut ikävää tunnetta että bändi on luisumassa kohti tuhoa.

Ilkeästi sanottuna Savage Amusementin paras puoli on sen lyhyys, se on selvästi alle neljäkymmentä minuuttinen. En pystynyt tuolloin enkä tänään ymmärtämään kuinka ihmeessä albumi menestyi markkinoilla ja keräsi bändille edelleen uusia faneja. Sillä sen vetovoima ei riittänyt vakuuttamaan edes bändin monivuotista fania?

Vaikka olen aina lähes inhonnut tätä albumia, keräilijäluonetaan johdosta ostin sen 2014 ensimmäisen kerran vinyylimuodossa osaksi laajaa Scorpions-levystöä. Savage Amusementin soundi on aiempaa syntikkavoittoisempi, mikä nyt, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin kuunneltuna ärsyttää minua suunnattomasti. Edeltäneeseen albumiin verrattu tämä suorastaan heikko kokonaisuus. Muutenkin tuntuu siltä kuin biisit olisi kirjoitettu kalkkulaattori kädessä. Passion Rules The Game nousee levyn ykkösraidaksi.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit