Coverdale & Page




Tämä levy meni minulta aikanaan ohi ja kaukaa. Muistan lukeneeni Soundista jonkun vähemmän mairittelevan arvion ja se siitä. Vuonna 1993 jopa silloin suosittu grunge eli vaikeaa aikaa. Miten olla suosittu ja samalla alternative samaan aikaan? Oliko Kurt Cobainin ratkaisu ainoa mahdollinen? Mahdotonta sanoa. Joka tapauksessa grunge ja industrial-möykkä tappoivat aikanaan kiinnostukseni tähän levyyn.


Mielenkiintoni tätä kokoonpanoa kohtaan koki lyhyen elon joskus 90-luvun lopussa, kun kuulin yhden harvoista Coverdale/Page -konserttitallenteista. Itse keikka ei ollut mainio, mutta osa näistä kappaleista toimi hyvin livenä. Siksi ne oli kuultava myös levyltä. Mutta pettymyksen määrää ei voi sanoin kuvata. Se esittämisen into ja raikkaus, joka bootlegilta huokui, puuttuu kokonaan tältä levyltä. Levy on pikemminkin steriili. Coverdale kuulostaa välillä parhaat päivänsä nähneeltä Robert Plantilta ja välillä käheältä Marlboro -mieheltä. Missä on se Coverdale, joka lauloi Whitesnaken parhailla levyillä?


Edes hyvät kappaleet, kuten rullaava Absolution Blues ja kummitteleva Whisper A Prayer For The Dying, tai kaunis voimaballadi Take Me For A Little While, eivät saa kunnolla ilmaa ja kuulostavat lähinnä keuhkotautisilta. Kaikki kaunis kuulaus on laitettu Jimmy Pagen kitarasoundiin, sillä seurauksella, että se kuulostaa vielä entistäkin rämisevämmältä.


Orkestraatio Take Me For A Little Whilessa oli varmasti tarkoitettu mahtipontiseksi ja komeaksi. Joku epäonnistui jossain ja lopputulos kuulostaa samalta kuin David ja Jimmy näyttävät promokuvissa, eli pöhöttyneeltä. En tiedä kenen etua ajoi tehdä levylle heikkoja Led Zeppelin -kopioita, kuten Pride And Joy, tai hypnoottinen Over Now? Entäs Feeling Hot? Sen täytyy olla kaikkein kauhein kappale ikinä, jolla Coverdale on mukana. Tuossa biisissä ei ole mitään hyvää. Silti kappale kuului myös konserttiohjelmistoon. Ihmettelen. Oliko pakko olla yksi nopea kappale?


Kyllä tätä levyä nykyään pystyy kuuntelemaan, mutta suuria kysymyksiä se aina vaan jaksaa herättää. Miksi ihmeessä David ei laulanut levyllä omalla äänellään? Miksi Jimmyn piti soittaa kaikki Zeppelin -jutut uudelleen? Miksi tämä yhteistyö oli pakko tehdä? Ehkä John Kalodner tietää, muttei tasan varmasti kerro.


2/5


Tero Honkasalo

 


Albumin 1987 myötä David Coverdale muuttui ainakin minun silmissäni David Lee Rothin kanssa samassa sarjassa painivaksi heavyrockin riikinkukoksi. Kun vuonna 1993 sain käsiini englantilaisen musiikkilehti Q:n numeron jonka kannessa poseerasivat herrat David Coverdale ja Jimmy Page, olin ihmeissäni. Lehden mukana oli cd, jolle oli laitettu yksi herrojen yhteisen levyn kappaleista, pirteä Pride And Joy. Kappaleella tuntui olevan aineksia sekä Led Zeppelinistä että Whitesnakesta. Lupaavaa.
Kaikkien mielestä Pagen ja Coverdalen yhteistyö ei vaikuttanut yhtä lupaavalta. Muistan kyllä itsekin olleeni hieman epäuskoinen, mutta samalla erittäin kiinnostunut kuulemaan enemmän. Vuosikymmenessä suurin alkujärkytys on kuitenkin ehtinyt unohtua ja levyä pystyy kuuntelemaan objektiivisesti (koskahan Purplen Slaves And Mastersille käy samoin?)


Pitkin levyä löytyy hauskoja pikku yksityiskohtia, jotka muistuttavat parivaljakon menneisyydestä. Page on tietysti latonut studiossa kymmeniä kitarakerroksia ja välillä kiljutaan niin korkealta ettei ole tosikaan. Shake My Tree on hyvä aloitusraita, jonka kaltaiseen tulokseen kumpikaan ei olisi omillaan päässyt. Muualla levyllä tunnelmat vaihtelevat ”balladeista” (Take A Look At Yourself ja singlenäkin julkaistu Take Me For A Little While) melko suoriin rokkipaloihin (Waiting On You, Absolution Blues ja kammottava Feeling Hot) ja hitaisiin jytistelyihin (Over Now, Din’t Leave Me This Way ja Whisper A Prayer For The Dying). Niin paljon kumpikin on kappaleille itseään laittanut, ettei yhtäkään kappaletta voi aivan yksiselitteisesti laittaa Zeppelin- tai Snakepinkkaan. No, jotenkin kappaleesta Easy Does It tulee minulle mieleen Zeppelinin Ramble On.


Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tämä levy on unohdettu helmi Coverdalen uran varrella. Eikä ihan turha tuotos Pageltakaan.


Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit