Saints & Sinners




Saints & Sinnersin musiikki on kaupallista bluesrockia hämmennettynä lievällä country mausteella. Mukana on jälleen Johnny Winterin vuonna 1971 hajonneen And-yhtyeen muuskoita. Kitaristi Rick Derringer hoitaa edellisen levyn tapaan tuottajan hommat, Randy Jo Hobbs basson ja kolmella kappaleella kuullaan kiertuebändissä 1970/71 soittanutta Bobby Caldwell. Loput seitsemän kappaletta hoitaa kuitenkin Johnnyn pitkäaikainen kiertuerumpali Ritchard Hughes. 

Saints & Sinner on erinomainen julkaisu, mutta on minusta hiukan liian hittihakuinen. Hiukan jopa soulahtava albumi oli ainakin pienoinen hitti. Vaikka mukana ei ole kuin kaksi Johnnyn omaa biisiä, hän heittäytyy antaumuksella myös hiukan oudompaan materiaaliin kuten Allen Toussaitin Blinded By Love tai Van Morrisonin Feedback On Highway 101. Miehelle tutumpaa oli yhden nuoruuden idolin Chuck Berryn Thirty Days tai Johnnyn suosikkibändin Rolling Stonesin kuusi vuotta aiemmin tekemä Stray Cat Blues. Covereista suurimman huomion on saanut kuitenkin Larry Williamsin 1957 tekemä Bony Moronie. Vuosia Beatlesin keikkabravuurina Liverpoolissa ja Hampurissa ollut biisi löysi tiensä samoihin aikoihin äänitetylle John Lennonin Rock And Roll. Bony Moronie kuului pitkään Johnnyn keikkasettiin ja se avaakin syksyllä 1975 äänitetyn livelevyn Captured Live! 

Johnny teki kolmella bluesrock-levyllään 1973-74 komean paluun huipulle. Keikkapaikat olivat vaihtuneet klubeista suuriin halleihin ja stadioneille. Kesällä 1974 Winter oli yksi Amerikan myydyimmistä kiertue-esiintyjistä esiintyen esimerkiksi New Yorkin Madison Square Gardenissa. Helmikuusta kesäkuuhun kestäneelle suurkiertueelle palkattiin kakkoskitaristiksi rumpali Ritchard Hughesin kanssa aiemmin Winter-tribuuttibändissä soittanut Dougie Brockie.

Levy-yhtiö julkaisi levystä 90-luvulla uuden painoksen, jossa biisijärjestys laitettiin kokonaan uusiksi. Lisäksi levy sai rouhevan akustisen bluesesityksen Dirty, joka löytyy nykyään myös levyn iTunes versiosta. Itse hankin Saints & Sinnersin omaan hyllyni kesällä 2013 kun löysin sen japanilaisen originaalin lontoolaisesta divarista.

Petri Myllylä 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit