Johnny & Edgar Winter: Together




Johnny Winter kiersi vuosina 1975 ja 1976 paljon yhdessä veljensä Edgarin bändin kanssa. Syyskuussa 1975 äänitetty keikka oli aikalaiskertomuksen mukaan hyvin erikoinen. Molempien veljesten bändien esiinnyttyä, ja illan käännyttyä jo yöksi, lavalle saapui paikalle jäänneiden katselijoiden hämmästykseksi muusikoita molemmista bändeistä.

Kaksi rumpalia, kolme kitaristia, Dan Hartman pianossa ja Edgar Winterin saksofoni saavat aikaan mahtavan svengin. Biisit tulevat enimmäkseen 50- ja 60-luvun standardeista, joita veljekset ovat soittaneet yhdessä jo nuoruudessaan. Levyhyllystäni löytyvän alkuperäisen LP:n sisäpussissa on hellyttäviä valokuvia veljeksistä heidän lapsuusvuosiltaan.

Kun kuuntelee Johnnyn Captured Live! albumia, joka on osaksi äänitetty samana iltana, ihmettelee kuinka äijältä on jäännyt vielä voimia heittää perään yllätyskeikka. Itselleni pitkään tuntemattomana pysynyt yhteislevy on nautittavaa kuunneltavaa. Mahtoiko settiin kuulua muutakin kuin kuusi biisiä ja rockklassikoita pursuava medley?

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit