Permanent Vacation




Bändin alkuperäisen miehityksen comeback-levy Done With Mirrors ei oikein onnistun, mutta tämä bändin yhdeksäs studiolevy olikin sitten napakymppijulkaisu. Erilaisista riippuvuuksistaan eroon päässeet Aerosmith muusikot huomasivat vuonna 1987 olevansa suureksi yllätyksekseen suurempia tähtiä kuin 10 vuotta aiemmin ollessaan Amerikan ykkösbändi. Suuri kiitos tästä lankeaa tuolloin mullistavalle uudella musiikkikanavalle MTV:lle.

Ulkopuolisten lauluntekijöiden käyttö auttoi Aerosmithiä sen valloittaessa itselleen uusia kuulijoita. Desmon Child, Jim Vallance ja Holly Knight tunsivat kuluttajien mieltymykset ja yhdessä tuottaja Bruce Fairbairn kanssa he uudistivat bändin soundin ja siirsivät sen 80-luvulle. Saman levy-yhtiön leivissä ollut Whitesnake sai osakseen samaan aikaan juuri samaa hoitoa. Ja lopputulos on kaikkien tiedossa.

Tätä kirjoittaessa levyn ilmestymisestä on jo kulunut lähes neljännesvuosisata. Silti sen soundi kestää edelleen kuuntelua vaikka se ei ole minulle mikään erityisen rakas. Ostin alkuperäisen levyn jostakin syystä vinyylinä ja sen soundit olivat tuolloin kammottavat. Myin lopulta LP:n pois ostettuani levystä vuonna 1993 ilmestyneen remasteroidun CD:n.

Levyllä oleva I'm Down on bändin kolmas julkaistu Beatles-cover. Aikamoinen rakkaudenosoitus siis Liverpoolin pojille. Levyn pre production vaiheen äänityksistä on julkaistu paljon bootleg-levyjä joten ei olisi iso ihme jos niitä joskus tulevaisuudessa liitettään levyn juhlavuosipainoksen kylkeen. Once is Enough biisi löytyy megamenestyneen Dude (Looks Like a Lady) sinkun (pikkukuva) kääntöpuolelta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit