Get Yours Wings




Ennen Aerosmithiä tuottaja Jack Douglas oli ehtinyt työskennellä useiden isojen artistien, kuten John Lennonin kanssa. Mutta tuskin osasi hankään aavistaa kuinka pitkä yhteistyö hänellä ja 1974 kovassa nousussa olleella bändillä olisi edessä. Levyn nimi tulee bändin uudesta logosta, jossa on sittemmin useaan otteeseen modifioidut siivet bändin nimen ympärillä.

Get Your Wings on tuotannoltaan selkeästi edeltäjäänsä parempi. Douglasin myötä uskon että myös äänityksiin käytetty budjetti on ollut esikoislevyä runsaampi. Myös bändin soitanta on todella tiukkaa olematta silti mitenkään kliinistä. Samaa ei valitettavasti voi sanoa sen materiaalista, sillä albumin biiseistä puuttuu juuri se hyvän ja erinomaisen kappaleen erottava särmä, joka teki esikoisesta niin erikoisen.

Same Old Song And Dance avaa levyn vahvasti, mutta kolme muuta avauspuolen biisiä jättävät itseni hiukan viileäksi. Näistä kolmesta Tylerin ennen Aerosmithiä tekemä Woman Of The World on kumminkin yksi bändin parhaista unohduksiin jäänneistä albumiraidoista. Alkuperäisen vinyylilevyn b-puoli onkin selvästi sen vahvempi puoli. Ominaisuus, jota CD- ja latausaikakaudella ei juuri tunneta. Itse en ole omistanut levystä koskaan muuta kuin vinyyliversion, johon olen ollut tyytyväinen. 

Toisen levypuolen vahvin biisi on rumpali Joey Kramerin kynästä tullut päätösraita Pandora's Box. Bändin keikkabravuuri Train Kept A-Rollin ja Seasons Of Wither auttavat nostamaan levyn kokonaiskuvaa tyydyttävästä hyväksi. Bändillä oli selvästi jo tässä vaiheessa kaikki edellytykset kohota taivaisiin saakka. Sessioissa äänitetty Major Barbra löytyy Classics Live ykköseltä. Lisäksi biisin demo löytyy kokoelmalta Pandora's Boxilta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit