The Last In Line




Kuuntelin tätä levyä sen ilmestymisen aikoihin varmasti saman verran kuin sitä edeltänyttä Holy Diveria. Tuolloin pidin molempia levyjä erinomaisina ja toistensa kanssa kuunteluun yhtä innostavina.

Palasin tähän levyyn vuosien tauon jälkeen vuonna 2005 innostuttuani Holy Diverin tuolloin julkaistusta erinomaisesta remasteroidusta painoksesta. Nyt kuunneltuna tämä levy ei enää tunnukaan saman kaliberin tuotokselta kuin edeltäjänsä. Holy Diver on kestänyt hyvin aikaa johtuen sen biisien loistokkuudesta, mutta sitä vastoin Last In Linella on pari kolme heikkoa raitaa, kuten Breathless, I Speed At Night ja sinkkunakin julkaistu Mystery.

Levyn avaava We Rock on edelleen yksi miehen koko pitkän uran komeimmista biiseistä. Edellisenä vuonna Holy Diver -sinkun b-puoleksi jäänyt Evil Eyes äänitettiin uudelleen tätä levyä varten ja lopputulos kuulostaa edelleen hyvältä, aivan kuten One Night In The City. Vaikka levyn biisit eivät ihan nouse esikoislevyn tasolle, bändi on kumminkin levyllä oivallisessa vireessä ja siihen tutustumista voi kyllä varauksetta suositella Holy Diverin jälkeen.

Bändi julkaisi levyltä kesällä 1984 kaksi sinkkua. The Last In Line -maxi ilmestyi kesäkuussa hiukan ennen LP:tä mutta sen kakkospuolella oli vain aiemmin julkaistuja Donington '83 biisejä. Elokuussa julkaistun We Rock -maxin kääntöpuolelta sitä vastoin löytyi kaksi uutta Donigton-esitystä, Holy Diver ja Rainbow In The Dark. Yllättäen levyltä julkaistiin syksyllä kolmas sinkku. Mystery -maxi sisälsi kaksi tuoretta livebiisiä heinäkuussa 1984 soitetulta Spokanen jättifestarin esiintymisestä. Niiden lisäksi deluxella on kahdeksan ennenjulkaisematonta biisiä 11.6.1984 Pinkpop-festivaalilta Hollannista.

Petri Myllylä

 

Ronnie James Dion sooloura lähti käyntiin lähes täydellisellä albumilla Holy Diver. Kakkoslevy on yleensä ratkaiseva näytön paikka, ja Dio veti pisteet kotiin myös The Last In Line -albumillaan. Varsinaisesta kehityksestä on turha puhua mitään, tämä levy on "vain" menestyskaavan toistamista. Mutta kun sävellykset ja toteutus muutenkin toimii, niin todennäköisesti vain aniharva levyn tuoreeltaan ostaneista pettyi siihen.

The Last In Line ei kuitenkaan ole samassa klassikkoasemassa Dion levyjen joukossa kuin Holy Diver. Syykin on selvä: Holy Diver oli Ronnie James Dion aiemmasta urasta huolimatta etukäteen täysi yllätys, mutta toisen albumin suhteen ihmiset osasivat odottaa jotakin. Ja sitä jotakin he myös saivat. The Last In Line ei siis missään tapauksessa ole huono levy. Esimerkiksi We Rock ja Evil Eyes ovat ainakin minulle Dio-biisien eliittiä. Tämä albumi vain on tuomittu jäämään loistavan edeltäjänsä varjoon.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit