The Allman Brothers Band: Seven Turns




The Allman Brothers Band kärsi 70-luvulla muutaman jäsenensä ennenaikaisen kuoleman johdosta menetyksiä, joiden johdosta sen kokoonpano vaihtui useaan otteeseen kunnes bändin jäsenet siirsivät sen vuonna 1982 kokonaan telakalle. Seitsemän vuoden tauon jälkeen bändin johtohahmot, tauon aikana yhdessä omien bändiensäkin kanssa kiertäneet kosketinsoittaja ja laulaja Gregg Allman sekä kitaristi ja laulaja Dickey Betts päättivät kasata bändin uudestaan. Samalla bändiin palasi sen alkuperäinen rumpali Jaimoe, joka erotettiin bändistä vuonna 1981. Kahden rumpalin kokoonpanon toisena miehenä jatkoi bändin neljäs alkuperäisjäsen Butch Trucks. Kolmesta uudesta soittajasta Warren Haynes ja säveltäjänä aktiivinen Johnny Neel olivat soittanut jo vuosia Bettsin kanssa. Tämän lisäksi Neel oli mukana myös Gregg Allmanin soololevyllä ennen kutsua Allman Brothersiin. Bassoon tuli Allen Woody.

Seven Turns on yksi pitkään toimineen bändin menestyneimpiä levyjä eikä tämä tarkoita sen olevan pelkkää kaupallista laskelmointia. Useat sen biisit, kuten vaikka avausraita Good Clean Fun kulkevat upealla tavalla basistin, kahden kitaristin, kahden rumpalin ja kahden kosketinsoittajan antaessa soitollaan jamibändinä tunnetulle kokoonpanolle oman osuutensa. Seitsemän muusikon yhteissoitanta on samanaikaisesti ilmavaa ja tiivistä. Betts ja Haynes jakavat keskenään soolot ja vaikka heidän yhteissoitto pelaa, vertailu kahdenkymmenen vuoden takaiseen hurmokseen ei ole silti mahdollista. Duane Allman oli ainutlaatuinen kitaristi eikä levyn ilmestymisen aikoihin vasta 30 vuotta täyttänyt Warren Haynes uhkaa hänen valta-asemaa bändin kaikkien aikojen virtuoosina.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit