Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band




Beatles hidasti 1966 julkaisutahtiaan ja tuona vuonna se julkaisi vain 16 uutta biisiä aiempien vuosien julkaisumäärien olleessa yli 30. Määrä korvaa laadun on Beatlesin suhteen väärä toteamus, mutta sekä 1966 että 1967 vähemmän on silti enemmän. 

Kun Beatles aloitti Sgt. Pepperin äänitykset loppuvuodesta 1966, heidän manageri Brian Epstain kiirehti julkaisemaan bändiltä uutta sinkkua seuraavan vuoden alkuun. Kaksi upeaa Liverpoolista kertovaa biisiä, Strawberry Fields Forever ja Penny Lane olisivat nostaneet minkä tahansa LP:n tasoa, mutta nyt ne irrotettiin sinkkujulkaisuiksi eivätkä näin päätyneen mukaan Kersantti Pippurille. Amerikkalaiset laittoivat ne kuitenkin myöhemmin samana vuonna LP:lle (mutta tästä enemmän Magical Mystery Tourin arviossa).

Vaikka kaksi hienoa biisiä laitettiin singlelle, bändin sävelkynä pelasi, ja sillä oli iso nippu muita, hienoja biisejä äänitettäväksi. Yhdessä hienon tuotannon kanssa levystä tuli ainutlaatuinen mastariteos. Sgt. Pepperin arvo ei ole kumminkaan itse kappaleissa, vaan pitkälti sen yhtenäisessä soundimaailmassa. Albumin äänimaisema oli ilmestyessään jotakin aivan uutta ja sen aikaansaadakseen bändi tarvitsi kaiken avun Abbey Road studioiden innovatiivisilta taustajoukoiltaan.

Minusta levyllä ei ole yhtään heikkoa raitaa ja on jokseenkin turhauttavaa tuoda siltä esille vain biisi tai kaksi. Omat suosikkini ovat kuitenkin With A Little Help From My Friends, She's Leaving Home sekä yleensä levyn biiseistä suurinta huomiota saaneet Lucy In The Sky With Diamonds (LSD-viite) sekä päätösraita A Day In The Life, joka koostuu kahdesta McCarneyn ja Lennonin keskeneräisestä kappaleesta.

Ilmestyessään kesäkuussa 1967 levy herätti kollektiivista huomiota ympäri maailmaa. Se oli monella tavalla poikkeuksellinen, ollen esimerkiksi rokin historian ensimmäinen levy, jonka mukana tuli oheiskrääsää sekä ensimmäinen, jonka kansiin painettiin laulujen sanat. Kaiken tämän kruunaa Peter Blaken usein kopioitu kansi, jossa Beatles esiintyy kuvitteellisen Särkyneiden sydämien klubin bändinä yleisön koostuessa kymmenistä julkisuuden henkilöistä. Levy pysyi peräti 15 viikon ajan USA:n albumilistan ykkösenä ja oli edellen viiden joukossa kun bändi julkaisi seuraavan albuminsa.

Kersantti Pippurin ilmestymisen aikaan hippiaate eli omaa lyhyeksi jäänyttä huippuaikaansa. Beatles onnistui tällä levyllään ratsastamaan rakkaus- ja ymmärrysaatteen aallonharjalla. Myöhemmin kesän aikana julkaistu single All You Need Is Love summasi ajan hengen. Sgt. Pepper on usein voittanut eri lehtien järjestämät kaikkien aikojen rocklevy äänestykset. Esimerkiksi Rolling Stone -lehti arvioi sen ykköseksi vuonna 2003.

Jo ennen levyn julkaisua bändi aloitti tulevan elokuvansa ääniraitojen äänittämisen. Kersantti Pippurilta ylijäänyt, George Harrisonin Only A Northern Song päätyi sekin elokuvan sountrackille, mutta vasta vuonna 1969.

Vuoteen 1968 saakka Beatles-levyt julkaistiin sekä mono- että stereo-miksauksina. Mono oli tuolloin vielä stereolevyä yleisempi ja sen miksaamiseen käytettiin enemmän aikaa. Ehkä siksi sitä pidetään bändin harrastajien keskuudessa näistä kahdesta aidompana. Sgt. Pepperin  mono-miksaukseen tutustuakseen ei tarvitse hankkia kallista alkuperäislevyä sillä se julkaistiin 2009 osana valkoista laatikkoa nimeltä The Beatles in Mono.

Kun levy täytti 50 vuotta kesällä 2017 jo edesmenneen tuottajan Sir George Martinin poika esitteli julkaistavan juhlalaatikon uusinta uutta eli monikanavamiksausta. Palaan tähän asiaan kunhan kuuntelen sen.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit