Magical Mystery Tour




Vuosi 1967 oli The Beatlesin uran kohokohta. Kesäkuun alussa julkaistu Sgt. Pepper niitti mainetta ympäri maailmaa ja siitä tuli rakkauden kesäksi kutsutun ajan keskeisin äänilevy. Heti Kersantti Pippurin äänitysten päätyttyä, ja ennen sen julkaisua bändi oli aloittanut kolmannen leffansa sountrackin säveltämisen ja äänittämisen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut julkaista vuoden toista LP:tä sillä lokakuuhun 1967 mennessä bändi äänitti vain yhdeksän uutta kappaletta, joista All You Need Is Love esitettiin maailmanlaajuisesti satelliittilähetyksessä, ja julkaistiin sinkkuna Baby You're A Rich Manin kanssa jo ennen Magigal Mystery Tourin kuvauksia.

Magical Mystery Tour -leffaan tehdyt kuusi biisiä julkaistiin Euroopassa joulukuussa tupla-EP:llä, jonka välissä oli 28-sivuinen kuva-albumi leffasta. Vauraammat amerikkalaiset kuluttajat olivat siirtyneet jo vuosia aiemmin LP-formaattiin ja siksi Capitol julkaisi bändin vastusteluista huolimatta LP-levyn, jonka A-puolella on EP:n kuusi biisiä ja B-puolelta löytyvät levyn kanssa samaan aikaan julkaistu single Hello Goodbye sekä vuoden 1967 aiemmat sinlejulkaisut Strawberry Field Forever/Penny Lane sekä mainittu All You Need Is Love/Baby You're A Rich Man. (EMI julkaisi LP:n Euroopassa vasta 1976).

Lievästä sillisalaattimaisuudestaan huolimatta Magican Mystery Tour nousee bändin kiinnostavimpien levyjen joukkoon. Halutessaan jokainen voi tietenkin kasata tästä ja edeltäneestä Sgt. Pepperistä omat versionsa. Omalla soittolistallani olen laittanut Pepperin sessioissa äänitetyt (vasta 1969 julkaistun) Only A Northern Song, Strawberry ja Penny Lane. Minun iPodissa Magical Mystery Tour on supistunut yhdeksän kappaleen mittaiseksi hittiputkeksi. Tosin hankittuani lopulta kotiini levyn stereo-LP:n, sen mp3-kuuntelu on jäänyt vähiin.

Vuoteen 1968 saakka Beatles-levyt julkaistiin sekä mono- että stereo-miksauksina. Mono oli 1967 vielä stereolevyä yleisempi ja siksi sen miksaamiseen käytettiin enemmän aikaa. Ehkä siksi bändin harrastajien keskuudessa sitä pidetään stereoa aidompana. Mono-miksauksen ensijulkaisu CD-muodossa tapahtui vuonna 2009, jolloin EMI niputti bändin kaikki mono-julkaisut (ja pari aiemmin CD:nä julkaisematonta stereomiksausta) valkoiseen laatikkoon nimeltä The Beatles In Mono.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit