The Beatles




Kun Rolling Stone -lehti kasasi satojen muusikoiden ja muiden alan ammattilaisten tekemistä henkilökohtaisista suosikkilistoista (kirjana vuonna 2005 julkaistun) 500 Greatest Albums Of All Times listan, tämä levy löytyy sijalta kymmenen. The Beatles nappasi hiukan liioitellusti peräti neljä paikkaa kirjan kärkikymmenikössä.

Julkaistuaan vuonna 1967 kaksi menestyksekästä albumia (joista tosin jälkimmäinen oli Euroopassa tupla-EP), The Beatles päätti ottaa seuraavana vuonna hiukan rennommin. Kalenterissa oli kevääksi pitkä mietiskelykurssi Intiassa Maharishi Mahesh Yogin johdolla. Sitä ennen, helmikuussa mentiin kumminkin studioon sinkkusessioihin. Lopputuloksena oli Lady Madonna/The Inner Light. Samalla tehtiin vasta vuoden kuluttua julkaistavat biisit Accross The Universe ja Hey Bulldog.

Palattuaan takaisin Englantiin toukokuussa (Starr ja McCartney tulivat maitojunassa jo aiemmin), bändi ryhtyi demoamaan Intiassa säveltämiään uusia kappaleitaan George Harrisonin luona. Hän oli hankkinut kotiinsa neliraitanauhurin, jolla äänitettyjä demoja on mukana vuonna 1996 julkaistulla Anhology 3:lla. Näistä demoista olisi mahtava saada laajempi julkaisu sillä bändi kuulostaa akustisena yllättävän kiinnostavalta. (Epäilen että 2015 Anthology-sarjaa laajennetaan).

Valkoisen tuplan äänitykset kestivät pitkälle syksyyn, ja niiden aikana bändi ajautui välillä hajoamispisteeseen. Ringo Starr jättikin bändin kesken äänitysten, mutta palasi rumpujakkaralle muiden suostuteltua häntä siihen. Joillakin levyn biiseistä rumpalina toimii silti monitaituri Paul McCartney.

Koska viisi kuukautta kestäneissä sessioissa äänitettiin lähes 40 kappaletta, oli selvää että niitä joko karsittaisiin rankalla kädellä tai levystä tulisi bändin ensimmäinen tuplalevy. Jälkimmäinen kanta voitti lopulta, tuottaja George Martinin toiveiden vastaisesti. Lopputulos on sanalla sanoen sekava. Toinen levyä kuvaava sana on kuitenkin kiinnostava. Levy sisältää kaikkia mahdollisia musiikkityylejä The Who'ta matkivasta raskaasta rockista (Helter Skelter) kauniiseen lasten nukutuslauluun Juliaan. Kriittisesti arvioituna bändi ei kuitenkaan onnistu pitämään yllä tuplallaan sellaista tasaista tasoa, kuten esimerkiksi Bob Dylan omalla Blonde On Blondella. Osa valkoisen tuplan biiseistä on valitettavasti selvää b-luokkaa. Mukana on silti todella hienoja kappaleita kuten Eric Claptonin kitarasoolon sisältävä, Harrisonin säveltämä While My Guitar Gently Weeps, singlejulkaisusta täysin poikkeava versio Revolutionista sekä kaunis Blackbird. 

Vuoteen 1968 saakka Beatles-levyt julkaistiin sekä mono- että stereo-miksauksina. Vuoteen 1968 mennessä stereolevy oli kumminkin syrjäyttämässä monon eikä valkoista tuplaa julkaistu monona esimerkiksi Amerikassa lainkaan. Harvinaisen mono-miksauksen ensijulkaisu CD-muodossa tapahtui vuonna 2009 kun EMI niputti bändin kaikki mono-julkaisut valkoiseen laatikkoon nimeltä The Beatles in Mono. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit